Pukki kaalimaan vartijana

Lauantai, joulukuu 1, 2007 at 21:53 | In Aiheeton | Leave a Comment
Tags: , , ,

Suomen YK-suurlähettilään Marjatta Rasin nuijanpaukautuksella vahvistettiin Sudanin yksimielinen valinta YK:n ihmisoikeuskomiteaan, kertoo MSNBC (via Jan Kallberg). Pukki pääsi kaalimaan vartijaksi, koska Afrikan mandaattipaikalle ei ollut kilpailua. Darfurin etnisen puhdistuksen lisäksi Sudan on viime päivinä ollut uutisotsikoissa, koska brittiläinen Unity High Schoolin opettaja Gillian Gibson tuomittiin 15 päiväksi vankilaan siitä syystä, että salli oppilaidensa antaa nallekarhulle nimeksi Muhammad.

Ihmisoikeuskomiteassa on Sudanin lisäksi muitakin maita, joissa ihmisoikeudet ovat lievästi sanoen kyseenalaisella tasolla. Esimerkiksi Aasiasta valittiin komiteaan Pakistan ja Malesia. Pakistan on ollut viime aikoina usein esillä mediassa. Malesian tilanteesta en ainakaan suomenkielisessä päämediassa ole nähnyt raportteja. Siellä on kuitenkin vakavia ongelmia esimerkiksi blogien vaientamisen kanssa. Lisäksi usean kansallisuuden ja rodun maassa on vallassa rasistinen koalitio.

USA:n YK-suurlähettiläs Sichan Siv poistui protestiksi Talous- ja sosiaalineuvoston kokouksesta ennen Sudanin valintaa. Eipä sellaisella ihmisoikeuksien valvojalla juuri virkaa olekaan, johon valitaan törkeimpiä ihmisoikeuksien polkijoita, vieläpä yksimielisesti.

Ei kommentteja vielä »

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite

Jätä kommentti

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Bloggaa WordPress.comissa. | Theme: Pool by Borja Fernandez.
Entries and comments feeds.