Kuljulle kymppitonnin sakot
Sunnuntai, huhtikuu 6, 2008 at 17:01 | In oikeus, rikos | Leave a CommentTags: chile, pääsiäissaari
Pääsiäissaaren paikallinen tuomioistuin on langettanut pääsiäisena Moai-patsaalta korvan lohkaisseelle Marko Kuljulle 10.000 € sakon. Sakko on suurin saarella tästä syystä tuomittu.
Chilen kansallismuistomerkkien suojeluvirasto pitää rangaistusta liian lievänä:
“Suomalaisturistin olisi pitänyt saada vankeusrangaistus, olisipahan samalla käynyt varoituksesta muille matkailijoille”, totesi viraston johtaja Oscar Acuña.
Viraston turhautuminen on sinänsä ymmärrettävä. Ilmeisesti tuomioistuin on ottanut asiaa harkitessaan huomioon muitakin näkökohtia. Kymppitonnin sakkokaan ei ole aivan mitätön rangaistus, jos se todellisuudessa myös peritään. Ellei sakotettava sitten satu olemaan monimiljonääri.
Rangaistukseen kuuluu myös julkinen anteeksipyyntö ja kolmen vuoden porttikielto saarille. Viimeksimainitun osalta veikkaan, että tuskinpa Marko olisi sinne kolmenkaan vuoden kuluttua tuppautumassa.
Muuten, poistin tänään omasta aloitteestani yllä viitatusta postituksestani yhden lukijakommentin. Olen kyllä periaatteessa Internetin sensurointia vastaan, mutta väkivaltaan yllyttäminen on paitsi laitonta, myöskin asia, jota en blogini kommenteissa salli.
No Comments Yet »
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite
Jätä kommentti
Bloggaa WordPress.comissa. | Theme: Pool by Borja Fernandez.
Entries and comments feeds.







