Ruotsin kaatamisesta
Maanantai, toukokuu 12, 2008 at 4:57 | In urheilu |Tags: jääkiekko, mm-kisat
Ruotsin kaataminen on jääkiekon MM-kisoissa se makein osa. Tänä vuonna se jäänee tekemättä, koska länsinaapurit tuskin niin pitkälle pärjäävät, että pääsisivät näissä kekkereissä Suomelle häviämään. Tsekki otti Ruotsilta 5-3 takkiinsa vähämerkityksellissä ottelussa.
En usko, että Venäjä viitsii Sveitsille mennä häviämään, vaikka se sinänsä olisi ihan hauskaa katseltavaa. Näin ollen puolivälierissä ovat suuren todennäköisyyden mukaan vastakkain juuri Venäjä-Sveitsi ja sitten Ruotsi-Tsekki. Siinä pelissä tsekit luistelevat pykälän verran lujempaa kuin tänään.
Äsken päättyneestä matsista en löytänyt mistään päin netistä kuvallista lähetystä. Kuuntelin Ruotsin radion selostusta, mitä en olekaan pitkään aikaan sattunut kuulemaan. Selostajat vetivät yllättävän vähän kotiinpäin; olisivatkohan parantaneet tapojaan takavuosista?
Ruotsalaiseen tapaan keskellä yötäkin pitää uutiset saada eetteriin kellon lyödessä tasatuntia, vaikka matsi olisi miten kuumassa vaiheessa. Toinen unohduksissa ollut ruotsalaistapa on se, että pelaajat eivät ole tuomareita koskevissa lausunnoissaan suinkaan pidättyväisiä. Niclas Wallinin erätaukokommentti toisen erän lopussa saamastaan kaksiminuuttisesta oli kuvaava. “Uskomatonta ja surullista, että tuollaisesta minulle kakkonen annettiin.” Selostajat sen sijaan olivat sitä mieltä, että jäähy oli typerästi otettu ja ansiosta tuomittu. Tuon tilanteen olisin halunnut nähdä, mutta tällä kertaa luotan ruotslaisselostajiin.
Jos välieräparit Quebecin poolissa menevät edellä ennustetusti, saa tällä kertaa Tsekki kunnian devalvoida kolme kruunua lopullisesti. Jellona toipuu pettymyksestä ja ottaa korvaukseksi maailmanmestaruuden. Pitäähän jellonauskoa olla.
Kyllä se siitä!
1 kommentti »
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite
Kommentoi
Bloggaa WordPress.comissa. | Theme: Pool by Borja Fernandez.
Entries and comments feeds.








[...] Viimeinen maali lipui tyhjiin. Nyt odotetaan tuttua vastustajaa pronssiotteluun. Tulihan tässä se Ruotsin kaatamisen mahdollisuuskin, mitä aikaisemmin kaipailin. [...]
Päivitysilmoitus Den glider in « Larkon havaintoja — Perjantai, toukokuu 16, 2008 #