Larkon havaintoja

Hesari yrittää vetää rajaa perinteisen median ja nykyaikaisen kansalaisjournalismin väliin. Tätä kirjoitettaessa ovat täällä kansalaisjournalismin puolella Hesarin kirjoitusta ehtineet kommentoimaan ainakin Helena ja SchizoBlog. Odotettavissa on lännen ja lounaanpuoleista vilkastuvaa keskustelua ja polemiikkikuuroja. Iltapäivällä lämpenevää.

Itse olen jo muutaman vuoden ollut Viron Journalistiliiton jäsen, vaikka en koskaan ole ollut yhdessäkään perinteisessä mediatalossa palkattuna työntekijänä, (tarjouksia otan mielelläni vastaan). Vapaana toimittajana olen aikanani toiminut Greengate.ee:n Pohjoismaiden kirjeenvaihtajana ja kirjoittanut kolumneja pääasiallisesti virolaisiin julkaisuihin. Kun kokemukseni blogosfäärissä eivät määrällisesti ja ajallisesti ole vähäiset, voin seurata tätä keskustelua niin sanotusti aidan molemmilta puolilta.

Perinteisellä medialla on suuria vaikeuksia sopeutua siihen, että verkkoa käyttävä kansalainen ei enää ole sidottu sanomalehden tilaukseen eikä radio- ja televisiokanavien aikataulutettuun uutis- ja viihdetarjontaan. Jokaisella on mahdollisuus hankkia niin uutistietonsa, taustatietonsa kuin haluamansa viihteen itse valitsemistaan lähteistä ja tutustua tarjontaan itse haluamanaan ajankohtana. Monopolistisesta mediasta on jo aikoja sitten siirrytty vapaavalintaiseen median käyttämiseen; minunkin Google Readerissäni, on tällä hetkellä 203 syötettä, joista perinteisiä mediajulkaisuja 21.

Perinteisen median puolella tuntuu olevan sitkeä harhaluulo, että lähdekritiikkiin ja uutistaustojen hahmottamiseen sekä jäsentämiseen kykenee vain korkeasti koulutettu journalisti. En suinkaan väheksy  koulutuksen merkitystä, mutta eivät valveutuneet kansalaiset sentään ole tyhmää lammaskarjaa, joka tarvitsisi uutisvirtojen portinvartijaa ja sananselittäjää. “Kuinka tyhminä toimittajat meitä lukijoita oikein pitävät?“, kysyy SchizoBlog ja aiheesta kysyy.

Jos ja kun journalistista koulutusta omaamaton kansalainen kykenee käyttämään uutislähteitä kriittisesti, kykenee hän myös itse tuottamaan riippumatonta mediasisältöä. Google Readerin tilauksissani on kymmeniä blogeja, joiden sisältö on journalistisesti laadukkaampaa kuin monen perinteisen mediajulkaisun. Tämä koskee sekä kiel(t)en että toimituksellisen sisällön laatua.

Kansalaisjournalistin uskottavuus lukijoidensa silmissä perustuu avoimuuteen. Jos minä saan tietyn sisällön julkaisemisesta rahaa tai muuta aineellista etua, kerron sen lukijoilleni, jotka osaavat siten sijoittaa tekstini asianomaiseen kontekstiin. Mistä tiedän, mitkä taloudelliset tai muut sidokset vaikuttavat vaikkapa Hesarin tai Washington Postin sisältöön? (Tästä postituksesta saan palkakseni ainoastaan totuuden puhumisesta aiheutuvaa mielihyvää.)

Mediassa on viimeisen 5-10 vuoden kuluessa tapahtunut suuria muutoksia, mutta seuraavien 5-10 vuoden aikana tapahtuu vielä suurempia. Rajojen hämärtymisestä on turha puhua Hesarin tavoin, koska käytännössä niitä rajoja ei enää olekaan. Jos joku kollega ottaa oikeudekseen väittää tuotoksiaan laadukkaammiksi kuin minun tuotantoni ja perustelee sitä ainoastaan sillä, että saa kuukausipalkkaa jostain mediatalosta, väitän minä, että asianomainen on pihalla kuin lumiukko. Kannattaa kiinittää huomiota laatuun, sillä kuukausipalkan jatkuvuus ei ole itsestään selvä asia.

Edit: Petteri Järvinen kommentoi asiaa epäsuorasti mutta osuvasti.