Voisiko YLE korjata tämän?
keskiviikko, heinäkuu 29, 2009 3:24 | Kategoria(t): internet | Jätä kommenttiAvainsanat: yle areena
YLE:n Areena on viime kuukausina uudistunut edukseen. Nykyistä flash-viritystä katsoo jo ihan mielikseen selaimessakin. Ei tule ikävä vanhaa versiota, jossa parhaan tuloksen sai käyttämällä ulkopuolista sovellusta, minun tapauksessani VLC media playeria.
Yksi kiusallinen vika tässä kuitenkin on. Kun ohjelman pysäyttää muutamaksi minuutiksi (esimerkiksi vessassa käynnin takia, joka minun iässäni ainakin pitkähkön ohjelman katsomisen aikana on välttämätöntä), ilmestyy videota uudelleen käynnistettäessä ruutuun tällainen virheilmoitus:

Itse video lähtee kuitenkin käyntiin siitä kohdasta, missä se keskeytettiin, mutta tuo herja jää sitkeästi näkyville. Siitä pääsee eroon ainoastaan päivittämällä selaimen, käynnistämällä videon uudelleen ja kelaamalla eteenpäin katkoskohtaan.
Pikkuvika, mutta sitäkin ärsyttävämpi! Voisiko YLE tehdä sille jotain?
Vironkieltä nettiradiossa ja telkkarissa
perjantai, heinäkuu 17, 2009 14:05 | Kategoria(t): kieli | 5 kommenttiaAvainsanat: viro
Zepa kirjoitti vaikeuksistaan ymmärtää puhuttua vironkieltä, vaikka hänellä itsellään on kauan sitten opittu kieli ns. suussa. Vihjaisin kommenteissa, että tähän vaivaan löytyisi ehkä apua kuuntelemalla ja katselemalla vironkielisiä radio- ja tv-lähetyksiä, jotka ovat erinomaisesti saatavilla netissä. Kun en voinut panna linkkejä kommentiini, ajattelin tehdä niistä postituksen tänne. Ehkä joku muukin löytää ne tästä ja käyttää hyödykseen.
Itse asiassa kirjoitin jo pari vuotta sitten tähän liittyen silloisista lemmikkiohjelmistani, joista monia kuuntelen vieläkin. En kuitenkaan ryhdy tähän listaamaan yksittäisiä ohjelmia, en vanhoja enkä uusia suosikkeja. Viittaan vain kanaviiin, joista jokainen löytää varmasti itselleen mieleisen tarjonnan.
Julkisen palvelun puolelta mainitsen ensiksi Viron television, jonka arkistosivut ovat viime aikoina kovasti kehittyneet. Kehittämisen varaa niissä vielä on, mutta etsivä löytää suuren osan ohjelmatarjonnasta, kunhan tottuu käyttöliittymään. Ohjelmat ilmestyvät arkistoon päivän parin viiveellä, mutta ovat sen edestä suhteellisen kauan katsottavissa.
Julkiseen palveluun (Rahvusringhääling) liittyy myös mainio uutisportaali, jonka RSS-syötteen olen luonnollisesti tilannut aikoja sitten. Nykyisin viitsin yhä harvemmin katsoa illan uutislähetystä kokonaan vanhasta telkkarinrämästäni ja pian se ei ole mahdollistakaan, kun Virossakin lopetetaan analogiset TV-lähetykset. Sen sijaan uutisportaalissa on paljon yksittäisiin uutisiin liittyen videomateriaalia eli juuri uutislähetyksessä ollut (tai jopa sinne tulossa oleva) uutisjuttu. Uutisportaalia päivitetään jokseenkin reaaliajassa.
Suorana kuuntelen enimmäkseen Raadio Kukua, joka lähettää valtaosaltaan puheohjelmia. Edes yöllä ei sorruta liialliseen musiikkiin vaan päivän puheohjelmat lähetetään uusintana. Tässä linkki suoraan striimiin.
Rahvusringhäälingun kanavista kuuntelen Vikerraadiota ja Klassikaraadiota. Linkkaan suoraan sivuille josta löytyy striimin linkit niin Windows media- kuin Real Audio-muotoisina. Näitä kuuntelen kuitenkin nykyisin sangen harvoin reaaliajassa, koska kummankin ohjelmista koko ajan kasvava osa on podcastina tilattavissa. Niitä on sitten mukava kuunnella itselle sopivimpana aikana eikä tarvitse välittää muusta kuin itseäni kiinnostavasta.
Näistä pitäisi olla apua juuri puhekielen ymmärtämisen harjoittamiseen. Minulla ainakin on kotoinen ääniympäristö niin “toiskielinen”, että joskus kaupassa tai kioskissa käydessäni oikein hätkähdän, että siellähän puhutaan suomea.
Majoitussuositus Tallinnassa: @Dzingel
torstai, heinäkuu 16, 2009 5:23 | Kategoria(t): tallinna | 2 kommenttiaAvainsanat: dzingel, matkat
Minulta kysytään melko usein turismivihjeitä Tallinnasta ja muualta Virosta. Erityisesti majoitus- ja ravitsemuspalveluista on kysytty säännöllisesti ja silloin tällöin olen myös vinkkejä antanutkin. Tämänkertainen majoitussuositukseni hotelli Dzingel on hyvä ja kohtuuhintainen vaihtoehto niille, joille sijainti keskikaupungilla ei ole kaikkein tärkein. Esimerkiksi Piritalla käyneille tämä tuskin on ongelma: bussi 5:llä ajetaan vain toiseen suuntaan Männikulle.
Ylemmässä Googlen satelliliitikuvassa sijainti on merkitty koko Tallinnan kontekstissa (A), alemmassa itse hotelli näkyykin kuvan oikeassa laidassa.


Hotelli sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä Tallinnan keskustasta etelään. Paikalle pääsee suoraan Pärnu maanteetä pitkin Männiku teelle. Bussimatka vitosella kestää varttitunnin ja pysäkki on aivan hotellin vieressä.
Männiku kuuluu pientalovaltaiseen Nõmmen kaupunginosaan, jonka mäntymetsät ja puutarhoiden ympäröimät omakotitalot ovat itsessäänkin nähtävyys. Ülemisten järven lounaisnurkkaan on lyhyt kävelymatka ja muutaman bussipysäkin päässä kaupunkiin päin sijaitsee täyden palvelun kauppakeskus, jonka helmenä on jättimäinen Järve Selver.
Huoneet ovat hyvätasoisia ja niitä löytyy kaikenkokoisia. Hintaan sisältyy pysäköinti valvotulla parkkipaikalla, aamu- ja iltasauna sekä luonnollisesti aamiainen. Hotellin yhdeksästä kerroksesta kahdessa, seitsemännessä ja kahdeksannessa, on huoneissa tupakointi sallittu, muuten Dzingel on savuton ja allergiakerroksissa voi tarvittaessa majoittua vaikkapa astmapotilas. Hotellin yhteydessä toimii myös mm. parturi-kampaamo ja muita kosmetiikka-alan palveluita.
Langaton wifi toimii aulassa sekä baari-, ravintola- ja konferenssitiloissa, mutta ei vielä ulotu kaikkiin majoituskerroksiin. Jos haluaa käyttää tietokonettaan huoneessa, tulee siitä mainita majoituttaessa. Kahdeksannessa kerroksessa nettiin pääsi ilman ongelmia ja nopeus oli hyvä. Jopa Skypen videopuhelu oli laadultaan tyydyttävä eikä pätkinyt lainkaan kuten usein langattomilla yhteyksillä tapahtuu.
Erityisen positiivista on se, että Dzingel on markkinoinnissaan selkeästi orientoitunut Internettiin ja uuteen mediaan. Säännöllisten blogipäivityksien RSS on tilattavissa ja Twitteriä käytetään aktiivisesti. Muuten, majoitusta netin kautta varattessa hinta on vielä hiukan edullisempi kuin muutoin.
Merkintä läpinäkyvyyden nimissä: Olen saanut tämän postituksen julkaisemisesta aineellista etua. Olen itse kirjoittanut tekstin ja se perustuu omiin havaintoihini ja mielipiteisiini.
Hyviä kysymyksiä sosiaalisesta mediasta
maanantai, heinäkuu 6, 2009 1:15 | Kategoria(t): internet, sosiaalinen media, web 2.0. | 2 kommenttiaMikael Jungner esittää joukon äärimmäisen hyviä kysymyksiä “uudesta mediasta”, jota itse ehkä kutsuisin mieluummin sosiaaliseksi mediaksi. Samassa Mikael vastaa saamaansa arvosteluun, josta kirjoitin edellisessä postituksessani. Näitä on hyvä pohdiskella esimerkiksi erilaisissa “saunavaliokunnissa”.
Edit: Itse videossa esiintyykin läpikäyvänä terminä “sosiaalinen media”. “Uusi media” on vain otsikossa.
Lopettakaa Jungnerin lyöminen!
lauantai, heinäkuu 4, 2009 5:38 | Kategoria(t): internet, youtube | 2 kommenttiaAvainsanat: mikael jungner
Kuinkahan suurella osalla YouTube’ssa ja muualla netin videomajoituspalveluissa olevista käyttäjien lataamista videoista on tekijänoikeuskysymykset viimeisen päälle kunnossa? Itse en mene takuuseen, etteikö jollain omista videoistani saattaisi olla luvatonta taustamusiikkia tai kuvitusta. Mikael Jugnerin tekemä virhe on bagatelli, vaikka tietenkin on kiusallista, että se sattui juuri YLE:n toimistusjohtajalle.
Olen tuntenut Mikaelin noin neljännesvuosisadan ajan ja tiedän, että hän ei varmasti käyttänyt vierasta taustamusiikkia pahansuopaisuuttaan tai ylimielisyyttään. Tuommoinen virhe voi ajattelemattomuudesta sattua kenelle tahansa.
Vaikka Jungner virkansa puolesta joutuu sanomaan paljonkin sellaista, mistä olen jyrkästi eri mieltä, nostan hänelle hattua coolista asenteesta. Tuossa asemassa olevalta mieheltä vaatii melkoisesti munaa panna Tuuppiin noinkin herkkä video! Satuin sen näkemään ennen kuin se poistettiin.
Mikael Jungner on ihmisenä impulsiivinen, mutta perusvireeltään äärimmäisen valoisa ja positiivinen persoonallisuus. Hän ei tuon hairahduksen takia todellakaan ansaitse niskaansa satavaa häränpaskaa (englanniksi bullshit).
Diskleimeri: Tämä postitus ei ole mitään “vanhan kaverin” puolustelua. Emme koskaan ole olleet läheisissä väleissä vaan pikemminkin samoissa piireissä nuorempina pyörineitä hyvän päivän tuttuja. Viimeksi olen tavannut Mikaelin vuonna 2005 tiedotustilaisuudessa Ison pajan auditoriossa.
Vammaiskuljetus tökkii taas
torstai, heinäkuu 2, 2009 7:55 | Kategoria(t): byrokratia, hölmöily, helsinki | Jätä kommenttiVammaisten ja vanhusten kuljetuspalvelu pelasi Helsingissä loistavasti niin kauan kuin jokaisella palveluun oikeutetulla oli X kappaletta taksiseteleitä kuukaudessa.Taksin sai vapaasti tilata tai halutessaan hypätä mittarilla odottavaan vossikkaan. Asiakkaan omavastuu oli muistaakseni kaksi euroa.
Joitakin vuosia sitten ryhdyttiin hakemaan säästöjä ja rakennettiin monimutkainen systeemi. Palvelutaso romahti ilman että oleellista kustannussäästöä olisi tapahtunut. Kuljetus piti tilata etukäteen ja säästöä kuviteltiin saavutettavan saman suunnan kyytejä yhdistelemällä. Vanhukset ja vammaiset eivät kuitenkaan liiku suunitelman vaan voimiensa mukaan. Niinpä autot olivat säännöllisesti myöhässä ja varsinkin paluukyydin saaminen oli varsinaista arpapeliä.
Minäkin olen sitä herkkua muutaman kerran maistanut. Muistan hyvin, kuinka hauskaa oli viedä dementoitunutta ja vaikeasti liikkuvaa lähiomaista hammaslääkärin vastaanotolle metrolla, koska tilauskeskus ei osannut puoli tuntia ennen hammaslääkäriaikaa sanoa, missä asianmukaisesti tilattu auto mahtaa olla. Onnen kaupalla silloin sentään jokseenkin ajoissa ehdittiin, paluumatkalla puristettiin sitten mehut niin saattajasta kuin saatettavastakin.
Tätä hullunmyllyä on silloin tällöin uudistettu ja jokaikinen kerta siitä seuraa suuri sekaannus sekä paljon tuskaa ja harmia asianosaisille. Näin näyttää käyneen tälläkin kertaa. Taksiseteleiden korvaaminen keskitetyllä kuljetuspalvelulla oli suuri virhe; korjattiin sellaista, mikä ei ollut rikki. Ja jostain syystä tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa myöntää virhettä ja palata siihen ainoaan järjestykseen, mikä toimii oikeasti eikä vain paperilla.
Ja samma på svenska:

Terveisiä filmisensuurille!
keskiviikko, heinäkuu 1, 2009 2:37 | Kategoria(t): byrokratia, elokuva, hölmöily, sensuuri | 4 kommenttia
Pidä blogia WordPress.comissa. | Teeman Pool on tehnyt Borja Fernandez.
Artikkelit ja kommenttia feeds.



