Tuleeko juniin vessamaksu?
keskiviikko, joulukuu 30, 2009 15:50 | Kategoria(t): internet, liikenne | 7 kommenttiaAvainsanat: rautatiet
Pauliina Mäkelä ja Mikko Manninen (t)viittaavat Ilta-Sanomien uutiseen, jonka mukaan VR ryhtyy varustamaan kaukojunia nopealla nettiyhteydellä. Itsessään positiivisen kuuloinen uutinen. Ihmetystä herättää lähinnä se, miksi vasta nyt, mutta parempi toki myöhään kuin ei silloinkaan.
Uutista tarkemmin lukiessa suu rävähtää kuitenkin ihmetyksestä auki:
Vielä ei ole tiedossa, onko nettiyhteys matkustajille ilmainen vai veloitetaanko siitä lisämaksu. Tähänkin kysymykseen saadaan VR:n mukaan vastaus tammikuussa.
Haloo, VR! Tulkaa ihmeessä 2000-luvulle! Internet on nykyisin perusinfrastruktuuri siinä missä vesi ja viemärikin. Nettiyhteys on peruspalvelu, jonka tulee kuulua junalipun hintaan. Vai onko kenties aikeissa vaatia lisämaksua vessankäytöstäkin? Myös tupakalla käymisestä voitaisiin periä maksu niissä junissa, joissa on tupakkakoppi. Ravintolavaunuunkin voisi myydä maksullisia pääsylippuja. Pimeällä ajalla voisi laskuttaa sähkömaksun vaunuosaston valaistuksesta. Puhumattakaan lämmityksestä pakkasilmalla.
Juu, kyllä minä tiedän, että Suomessa on tapana rahastaa ja kupata, mutta järki se on oltava kerjätessäkin. Toki ymmärrän, että nopean yhteyden hankkiminen on VR:lle kustannus. Sitä kannattaisi kuitenkin tarkastella investointina. Maksuton yhteys toisi suurella todennäköisyydellä lisää matkustajia juniin eli investointi kuoleutuisi lisääntyvän liikevaihdon myötä, puhumattakaan asian PR-arvosta. Minä en ainakaan käyttäisi maksullista junanettiä ja saattaisinpa jopa valita jonkun muun matkustusvaihtoehdon, jos junassa surffaamisesta pyydetään maksua.
Facebook sekoilee (taas)
keskiviikko, joulukuu 30, 2009 15:05 | Kategoria(t): hölmöily, internet, sosiaalinen media | 4 kommenttiaAvainsanat: facebook
Facebook on viime aikoina hauskuttanut kummallisilla virheilmoituksilla. Muutama päivä sitten yrittäessäni kommentoida kaverini statuspäivitystä sain tällaisen herjan:

Varmistin vielä päivityksen tekijältä, että hän ei esimerkiksi ole blokannut kommentointiani. Sitä tosin kai ei olisi voinutkaan tehdä blokkaamatta minua tykkänään. Joka tapauksessa kommenttini toivotettiin vastaisuudessakin tervetulleiksi.
Hetki sitten yritin ilmaista pitäväni omalle sivulleni lisätystä vuodenvaihteen tervehdyksestä. Ja totta kai siihenkin Naamarikirjalta herja löytyi:

Täh? Poistettu tuo tervehdys ei ole, koska sen kerran näen. Ja mistä lähtien minulla mukamas ei ole lupaa nähdä oman FB-sivuni sisältöä? (Kyllä, olen sisäänkirjautunut.)
Facebookin sekoilu ei ole mikään uusi asia, ainahan se on suhtautunut leväperäisesti käyttöliittymänsä vikojen korjaamiseen. Ylisuuri käyttäjien määrä ja vähäinen kilpailu on tuudittanut FB:n ajattelemaan, että käyttäjistä ei tarvitse välittää. Ennemmin tai myöhemmin massat kyllä kostavat, mutta siihen saakka kannattanee suhtautua asiaan stoalaisen rauhallisesti.
Tuosta tervehdyksestä siis tykkään, mikä tulkoon tätä kautta sanotuksi.
Hyvää joulua
torstai, joulukuu 24, 2009 5:48 | Kategoria(t): video | 3 kommenttiaAvainsanat: joulu
Tunnnustettakoon, että tätä jouluvideota olen käyttänyt ennenkin, mutta ehkä siitä on jo niin kauan aikaa, että kukaan ei muista ja menee läpi. Hyvää joulua!
Jungner sosiaalisesta mediasta
keskiviikko, joulukuu 9, 2009 11:08 | Kategoria(t): internet, sosiaalinen media, yle | 4 kommenttiaAvainsanat: mediamaksu, mikael jungner
Mikael Jungner pohtii ansiokkaasti sosiaaliden median olemusta:
Sen verran asiaa Mikael tuossa videolla puhuu, että kuunnellessa tuli mieleen, mahtaako hän sittenkin olla väärässä työpaikassa. Ei ole ihan sellaista puhetta aikaisempien YLE:n toimitusjohtajien suusta kuultu. Lopussa sitten selvisi, että jutun pointti oli nivoa myös YLE mukaan sosiaalisen median verkostoihin.
YLE:ssä on tosin viime aikoina tapahtunut ennennäkemättömän positiivista kehitystä. Ohjelmasisältöä levitetään Internetin kautta ja huomattava osa henkilökunnasta käyttää jokapäiväisessä työssään sosiaalisen media työkaluja. En silti ole vakuuttunut siitä, tarvitaanko YLE:n kokoista (vieläpä julkisilla varoilla ylläpidettävää) organisaatiota pelkästään lisäämään sosiaalisen median näkyvyyttä. Kuten Mikael itse videolla sanoo, vieno laadukas kuiskaus kuuluu paremmin kuin ostettu suuri huuto. Sen varjolla en ainakaan suostu mediamaksua maksamaan! En myöskään tunne suurta houkutusta kiivetä sisään “YLE:n avoimista ikkunoista”.
Samaa mieltä olen siitä, että YLE:n arkisto on kansallista kulttuuriomaisuutta. Sen täytyy olla kaikkien tavoitettavissa ja mieluiten netissä. Tämä mahtuu mielestäni mystisen “julkisen palvelun” käsitteen sisään ja siihen soisin julkista rahaa käytettävänkin. Tosin ihan normaalin budjetin puitteissa, mitään YLE-veroa ei tarvita.
Joka tapauksessa Mikael esittää enimmmäkseen järkeviä ajatuksia, jollaisia toki olen havainnut hänen viime aikoina muutenkin esittävän. Tiettyä ristiriitaa olen huomaavinani uuteen mediaympäristöön mukautumisessa ja toisaalta pyrkimyksessä säilyttää mammuttimainen YLE-organisaatio lähes entisessä mittakaavassaan. Tosin sitten jo nyt nähdyt muutokset toimintatavassa ja asennoitumisessa eivät vielä 10 vuotta sitten olisi tulleet kuuloonkaan. Suuri laiva kääntyy hitaasti.
Uusia Google Wave kutsuja
tiistai, joulukuu 8, 2009 21:54 | Kategoria(t): internet, sosiaalinen media, web 2.0. | 8 kommenttiaAvainsanat: google wave
Sain tänään tuoreen annoksen Google Wave kutsuja, niitä on kaikkiaan 9. Menettelen niiden suhteen samoin kuin viime kerralla: joka haluaa kutsun, pankoon kommentin tähän tai vastaavan vironkielisen postitukseni alle, Facebookiin tai Twitteriin. Sitä mukaa, kun havaitsen ilmoituksia halukkuudesta, lähetän kutsut eteenpäin ja Googlesta riippuu, milloin ne tulevat perille. Edellisellä kerralla tämä tapahtui hyvinkin nopeasti.
Kutsua varten tarvitsen toimivaa sähköpostiosoitetta. Jos et halua näyttää sitä julkisesti, pane kuitenkin oikea osoite blogin kommenttilomakkeeseen! Kutsut lähetän siinä järjestyksessä kuin niitä pyydetään ja seuraan valveilla sekä koneen ääressä ollessani yllä mainittuja kanavia operatiivisesti.
Aaltoillaan!
Edit: Ainakin tältä erää kutsut on jaettu. Jo saan niitä vielä lisää, kirjoitan siitä eri postituksessa.
Suomi selväksi
maanantai, joulukuu 7, 2009 13:45 | Kategoria(t): kieli, koulutus | Jätä kommenttiViime viikolla Paldiskissa käydessäni näin kirjan, jonka kantta katsoessani en heti tajunnut, oliko se suomen kielen oppikirja vai raittiusliikkeen propagandateos: Suomi selväksi. Näytti olevan oppikirja.
Irwin puhui asiaa
sunnuntai, joulukuu 6, 2009 5:58 | Kategoria(t): Uncategorized | Jätä kommenttiAvainsanat: irwin
Tuuppia selaillessani löysin tämän harvinaisen Irwinin haastattelun. Täyttä asiaa puhui, mutta taisi olla ajastaan edellä. Olisi ehkä vielä tänäänkin, ainakin tässä maassa.
Pidä blogia WordPress.comissa. | Teeman Pool on tehnyt Borja Fernandez.
Artikkelit ja kommenttia feeds.



