Larkon havaintoja

Pakkoruotsi ja muut kielikääryleet

Ihmettelin illalla, miksi Twitterissä esiintyy runsaasti visertelyä hashtagilla #pakkoruotsi. Selvisi, että Suomen televisiossa oli pakkoruotsista keskusteluohjelma ja se kirvoitti monenlaisia kommentteja myös Twitterissä. Sinänsä mielenkiintoista, että sosiaalinen media ammentaa puheenaiheita jostain niin vanhanaikaisesta lähteestä kuin yksisuuntainen televisio. Ihmettelyyni vastasi pilke silmäkulmassa @tommyrosenqvist:

@unclelarko Katsomme keskusteluohjelmia, jotta voisimme keskustella niistä sosiaalisessa mediassa.

Itse en juurikaan tällaisia keskusteluohjelmia viitsi seurata, kun ne parhaimmillaan ovat ikäviä ja pahimmillaan menevät kilpahuuteluksi. Aitoa keskustelua syntyy harvoin eikä kukaan tavallisesti esitä mitään uutta, mitä ei olisi jo moneen kertaan kuultu ja luettu. Minulle riitti vajaat 10 minuuttia todetakseni, että tämä ohjelma oli sieltä paremmasta päästä eli ikävä ja mitäänsanomaton. Hyvin kuvaavaa, että tällaista tarjontaa voi YLE Areenasta katsoa ulkomaillakin, kun taas mielenkiintoinen ohjelmasisältö on varsin tarkoin suodatettu vain Suomessa katsottavaksi. Ulkosuomalaisia suojellaan suomalaisen kulttuurin haitalliselta vaikutukselta.

Itse asiaan mennäkseni totean aluksi, että minulle on eduksi, että ruotsia osataan Ruotsin ulkopuolella mahdollisimman vähän. Mitä vähemmän sitä osataan sitä enemmän on kysyntää käännöstyölle ja sehän tietenkin lisää ansaintapotentiaaliani. Nyt on ainoastaan pääteltävä, onko tienestieni kannalta parempi vai huonompi, että ruotsinkielen opiskelu on Suomen kouluissa suomenkielisille oppilaille pakollista.

Koulussa on paljon erilaisia oppiaineita, joista osa on pakollisia, toiset taas valinnaisia tai suorastaan vapaaehtoisia. Äidinkieli ja matematiikka ovat tyypillisiä pakkoaineita, koska elämässä ei pärjää, jos ei osaa lukea, kirjoittaa tai laskea. Yhteiskuntaopin perustiedot ovat myös kaikille hyödyllisiä, mutta siitä jo voidaan keskustella, kuinka syvällisesti kaikkien on perehdyttävä historiaan. Humanistisesti suuntautuville oppilaille siitä on hyötyä, mutta matemaattis-luonnontieteellisen taipumuksen omaaville hyödyllisempiä ovat esimerkiksi kemia ja fysiikka.

Kieltenopetuksessa on yhteiskunnan kokonaisedun kannalta luonnollisena tavoitteena mahdollisimman monipuolinen kielitaito. Yleissivistykseen kuuluvana pitäisin tilannetta, jossa jokainen lukion lopettava oppilas osaa äidinkielensä lisäksi tyydyttävästi vähintään kahta itselleen vierasta kieltä. Ja todellakin osaa käytännössä eikä pelkästään paperilla.

Todellista kielitaitoa ei voi omaksua pelkän kouluopetuksen varassa. Sen avulla voi kyllä oppia riittävästi pärjätäkseen kokeissa ja jopa ylioppilaskirjoituksissakin, mutta kielen todellinen hallitseminen edellyttää omatoimisuutta sekä kouluaikana että sen jälkeen. Tarvitaan motivaatiota, jota kielellisesti lahjakkailla oppilailla on luonnostaan. Toisten on haettava sitä jostain muualta, esimerkiksi työelämän konkreettisista tarpeista.

Lähes kaikilla on jonkunasteinen motivaatio oppia englantia, koska se ainakin vielä toistaiseksi on tietoyhteiskunnan kansainvälinen kieli. Netissä tulee ikävä, jos ei osaa englantia. Tulevaisuudessa englannin suhteellinen merkitys vähenee ja muiden kielten vastaavasti lisääntyy. Tämän päivän koululaisten lasten kannattaisi ehkä opetella kiinaa.

Jos käytännössä lähes kaikki valitsevat englannin ja ruotsin opiskeleminen on pakollista, ei kahteen itselleen vieraaseen kieleen tyytyvä suuri enemmistö sitten muita kieliä opiskelekaan. Silloin jää saavuttamatta yhteiskunnan kokonaisedun kannalta tärkeä monipuolisen kielitaidon tavoite. Kiina kiinaksi, mutta jo tänä päivänä on esimerkiksi ranskan, venäjän, saksan ja espanjan osaajista pulaa ja lähitulevaisuudessa heitä tarvitaan vielä enemmän.

Yleinen kielitaito monipuolistuisi, jos kielellisesti lahjakkaat oppilaat voisivat jättää esimerkiksi kemian ja fysiikan pänttäämisen vähemmälle ja sen sijaan opiskella useampia kieliä. Se ei kuitenkaan vielä riitä. Kahteen kieleen tyytyvien pitäisi voida valita joku muukin yhdistelmä kuin englanti ja ruotsi.

Ruotsinkielen kannalta on ongelmallista juuri se, että suurella enemmistöllä ei synny kielen todellisen osaamisen edellyttämää motivaatiota omatoimiseen oppimiseen, kun sitä on pakko opiskella, vaikka haluaisi mieluummin oppia esimerkiksi ranskaa, venäjää tai saksaa. Tästä sitten seuraa se, että kaikilla koulun hyväksyttävästi lopettavilla on muodollinen pätevyys ruotsinkielen käyttöön, mutta valtava enemmistö ei todellisuudessa osaa sitä lainkaan. En ymmärrä, miten tämä nyt auttaa ruotsinkielen asemaa Suomessa ja Suomen pysymistä kaksikielisenä.

Todellisuudessa pakkoruotsilla ei ole mitään tekemistä kaksikielisyyden tai ruotsinkielen aseman kanssa. Ne säilyvät kyllä ruotsinkielisten itsensä sekä ruotsin oppimiseen motivoitujen voimin. Ruotsinkielisille on hyötyä siitä, jos saavat viranomaispalveluita äidinkielellään virkamiehiltä, jotka myös todellisuudessa osaavat ruotsia. Sen sijaan ruotsinkielisen palvelun vaatiminen vaikkapa pohjoiskarjalaisen kyläkaupan kassalla ei ole realistista riippumatta siitä, säilyykö kouluissa pakkoruotsi vai ei.

Minun tienesteihini pakkoruotsi ei taida juuri vaikuttaa, koska sen poistaminen ei ainakaan vähentäisi ruotsin osaamista Suomessa. Kannaltani lienee kuitenkin varminta säilyttää pakollisuus, koska valintamahdollisuuksien lisääminen saattaisi jopa parantaa ruotsinkielen osaamisen tasoa. Yleisen edun kannalta tilanne on tosin päinvastainen.

Se on sitten kokonaan toinen asia, kuinka kauan Suomi voi säilyttää ruotsinkielen nykyisen aseman, jos venäjänkielisten määrän kasvu ja ruotsinkielisten määrän väheneminen jatkuu lähivuosikymmeninä. Jossain vaiheessa voi tulla vastaan tilanne, jossa Euroopalle on vaikea selittää, miksi venäjällä ei ole Suomessa samaa asemaa kuin ruotsilla. Kolme virallista kieltä olisi jo liian sitkeä kielikääryle purtavaksi.