Larkon havaintoja

Pitäkää keräys- ja arpajaislupanne

Vuonna 1985 oli erään poliittisen nuorisojärjestön piirisihteerinä Kuopiossa. Myöhäissyksyisenä sunnuntaipäivänä minulla oli ongelma. Minun edellytettiin osallistuvan maanataiaamuna Helsingissä pidettävään kokoukseen, mutta sen paremmin nuorisopiirin kuin omallakaan tililläni ei ollut kuukauden loppupuolen takia rahaa matkustamista varten.

Kun hätä on suurin, on apu lähellä. Samana päivänä pidettiin puoluejärjestön piirikokous. Sovin piirisihteerin kanssa, että voin käyttää kokouksessa puheenvuoron kansainvälisestä nuorisovuodesta, joka oli seuraavana vuonna.

Kohdassa muut asiat kipusin pönttöön ja puhuin viisi minuuttia kuin Ruuneperi. Puheeni lopussa harmittelin resurssien niukkuutta ja siunatuksi lopuksi panin saliin kiertämään laatimani keräyslistan nuorisopiirin tukemiseksi. Piirikokousedustajien kärttyisistä käsistä kertyi rahaa jokseenkin matkakulujeni katteeksi: edestakainen junalippu, makuupaikka menomatkalle ja päiväraha. Kävi mielessä, että päätoimisena palopuhujana voisin päästä aika hyville tuntiansioille.

Panin keräyslistan tulotositteeksi nuorisopiirin kirjanpitoon ja kirjoitin matkalaskun. Tasattavaa jompaankumpaan suuntaan jäi muutama markka. Erotuksen panin lompakkooni.

Matkustin yöjunalla Helsinkiin, osallistuin kokoukseen ja kävin syömässä ennen kuin nousin junaan, jolla ehdin myöhäiseksi illaksi takaisin Kuopioon. Ongelmani oli kätevästi ratkaistu ja kaikki olivat tyytyväisiä. Paitsi tietenkin Suomen valtio, joka olisi pannut rankasti hanttiin, jos olisi ollut tietoinen operaatiostani.

Lain mukaan minun olisi pitänyt hyvissä ajoin etukäteen hankkia keräyslupa. Siitä olisi aiheutunut vaivaa ja kustannuksia siinä määrin, että hyöty olisi jokseenkin nollautunut. Lisäksi minun olisi pitänyt ryhtä ratkaisemaan ongelmaani laillista tietä jo kauan ennen kuin tiesin ongelmaa olevankaan. Teknisesti syyllistyin rahankeräysrikokseen tai -rikkomukseen. Nyt sen uskallan jo tunnustaa, koska tapauksesta on kulunut 25 vuotta ja syntini on lain edessä vanhentunut.

Vanhentunut ei ole sen sijaan yhdistyselämässä tarve hankkia varoja samankaltaisilla operaatioilla. Spontaaneja keräyksiä ja tavara-arpajaisia järjestää kokouksissaan ja pikkujouluissaan moni vähävarainen yhdistys. Sen voisi tehdä laillisestikin, mutta lupien hankkimisesta on tekemällä tehty niin vaikea ja vaivalloinen operaatio, että juuri kukaan ei siihen ryhdy. Joko luovutaan varainhankinnasta tykkänään tai sitten otetaan tietoinen riski kiinnijäämisestä.

Samasta asiasta arpajaislain kontekstissa on juttua Sakun blogissa. Yhdistysten varainhankinta on tehty lainsuojattomaksi; pitäkää keräys- ja arpajaislupanne! Asian korjaaminen onnistuisi kansanedustajilta, jos tahtoa riittäisi. Enemmistö heistä ei olisi kansanedustajia ilman vapaaehtoista järjestötyötä.