Larkon havaintoja

Liittyisinkö nukkuvien puolueeseen?

Vuoden 1976 kunnallisvaaleista alkaen olen äänestänyt kaikissa vaaleissa eikä koskaan ole tullut mieleenikään, että jättäisin äänestämättä. Vaikka kerta kerralta on vaikeampaa löytää puolue ja ehdokas, jota haluaisin äänestää, olen ajatellut, että edustajat tai valtuutetut valitaan joka tapauksessa. Jos minä en äänestä, saattaa huonon edustajan tilalle tulla valituksi vielä huonompi.

Viime viikkoina olen ensimmäistä kertaa elämässäni tuntenut epäilyksiä äänestämisen mielekkyydestä ja nimenomaan Suomen eduskuntavaaleissa. Vaalipropagandassaan puolueet tietenkin pyrkivät korostamaan (näennäisiä tai todellisia) eroavaisuuksiaan, mutta yleisen elämänkokemuksen perusteella olen tullut johtopäätökseen, että asioiden käytännön hoitoon reaalisessa elämässä ei vaikuta juuri mitään se, ovatko päähallituspuolueina Kokoomus ja Kepu, Kokoomus ja demarit vai demarit ja Kepu. Myöskään apupuolueilla ei ole merkitystä, olkootpa sitten persuja, kristillisiä, vihreitä, vasemmistoliittolaisia ja mitä niitä onkaan. RKP istuu hallituksessa kuin tatti eikä lähde sieltä kulumallakaan, äänestin miten hyvänsä.

Äänestyshalujani viilentää myös se seikka, että Suomen Eduskunnan päätöksillä ei enää ole minun elämääni juuri mitään vaikutusta, kun en enää Suomessa asu eikä minulla ole siellä etuja valvottavana. Äänestämäänkin pitäisi mennä Tallinnaan asti, mihin tärväytyisi vähintäänkin puoli päivää ja ennakkoäänestys Suomen edustustoissa kestää vain neljä päivää. Netissä äänestämisestähän Suomessa ei vielä uneksitakaan; täällä Virossa se on jo kauan ollut itsestäänselvä osa arkielämää.

Kai minä sitten olen Suomen yhteiskunnasta vieraantunut, sekä fyysisesti että henkisesti. Vaikka kansanedustajina olisi 200 kuusivuotiasta esikoululaista, eivät he pystyisi tekemään minun kannaltani ainakaan huonompia päätöksiä kuin nykyiset ja huhtikuussa valittavat edustajat. Motivaatiota äänestämiseen on sen verran vähän, että nukkuvien puolue alkaa tuntua varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Onhan minulla tosin Suomessa kahdeksanvuotias sisarenpoika, jonka tulevaisuuteen Eduskunnallakin on sanansa sanottavana. Hänen toivon kasvavan kriittisesti ajattelevaksi ja medialukutaitoiseksi tietoyhteiskunnan kansalaiseksi. Olisipa vaan se tietoyhteiskunta! Koululaitoksenkin on aika vaikea antaa eväitä sellaista yhteiskuntaa varten, jota ei ole olemassa. Puolueiden tähänastiset näytöt sellaisen yhteiskunnan luomisessa eivät vakuuta pätkääkään.

Piraattipuolue tosin on olemassa eikä sillä Suomessa vielä ole ollut mahdollisuuttakaan sössiä yhtään asiaa, jos ei myöskään mahdollisuutta onnistumisiin. En tosin jaksa uskoa, että piraattien äänet riittäisivät kansanedustajan paikkaan Helsingin vaalipiirissä, mutta sitten sitä ainakaan ei tule, jos kukaan ei viitsi käydä heitä äänestämässä. Siinä saattaisi olla se motivaationpoikanen, joka ajaisi minut Tallinnan junalle huhtikuussa.

Anja Alasilta pohtii äänestyshalukkuutta omassa blogissaan. Tarkoitukseni oli ensin kirjoittaa kommentti Anjalle, mutta vieraaseen blogiin on mielestäni epäkohteliasta kirjoittaa niin pitkiä kommentteja kuin tästä tuli.