Valtaosa eläkeläisistä luonut tuttavuuksia netin ulkopuolella

keskiviikko, tammikuu 19, 2011 19:29 | Kategoria(t): huumori, pöyristyttävää | 3 kommenttia

Neljällä viidestä 65–107 -vuotiaasta on IRL-kavereita, joita he eivät ole tavanneet koskaan netissä. Tieto perustuu Pelastakaa Vanhukset -yhdistyksen 65–107 -vuotiaille  suunnattuun kyselyyn, johon vastasi vajaat 800 eläkeläistä.

Kyselyn mukaan ensikontakti uuteen ihmiseen voi toteutua lähes minkä tahansa lähiökuppilan tai senioriyhteisön kautta. Kaveruussuhde voi alkaa niin bussipysäkillä seistessä kuin hedelmäpelin pelaamisenkin yhteydessä. Vanhusten mielestä kynnys keskustelun aloittamiseen on matalampi, kun ei tarvitse ensimmäiseksi kirjautua sisään netin keskustelupalstalle.

Joka viides on saanut IRL-kaveriltaan kiusallisia tai epämiellyttäviä ehdotuksia. Ehdotukset olivat lähes poikkeuksetta seksuaalisia. Vanhuksilta oli kyselty kokoa, pyydetty edes puhumaan rivoja tai ehdoteltu päiväkahviseuraa.

Kyselyyn vastanneista suurimmalla osalla oli kuitenkin toimintastrategia epämiellyttäviin kontaktinottoihin ja ei-toivottuihin ehdotuksiin. Kiusalliseksi muuttunut kaveri poistetaan muonavahvuudesta, käsketään suksia vittuun tai jätetään huomiotta.

”Vaikka valtaosa vanhuksista osaa onneksi päättäväisesti torjua epämieluisat yhteydenotot, tämä ei kuitenkaan oikeuta näitä yhteydenottoja. Kyselyn mukaan harva vanhus kuitenkaan osaa mieltää itseensä kohdistuvat seksuaaliset kommentit ja lähestymisyritykset vääränä saati rikollisena toimintana,” sanoo Pelastakaa Vanhukset ry:n reaalielämän turvallisuustyön päällikkö Vihtori Lettula.

Lue myös: Valtaosa teineistä luonut tuttavuuksia netissä (HS)

Liittyisinkö nukkuvien puolueeseen?

perjantai, tammikuu 14, 2011 11:40 | Kategoria(t): politiikka, suomi, vaalit | 5 kommenttia

Vuoden 1976 kunnallisvaaleista alkaen olen äänestänyt kaikissa vaaleissa eikä koskaan ole tullut mieleenikään, että jättäisin äänestämättä. Vaikka kerta kerralta on vaikeampaa löytää puolue ja ehdokas, jota haluaisin äänestää, olen ajatellut, että edustajat tai valtuutetut valitaan joka tapauksessa. Jos minä en äänestä, saattaa huonon edustajan tilalle tulla valituksi vielä huonompi.

Viime viikkoina olen ensimmäistä kertaa elämässäni tuntenut epäilyksiä äänestämisen mielekkyydestä ja nimenomaan Suomen eduskuntavaaleissa. Vaalipropagandassaan puolueet tietenkin pyrkivät korostamaan (näennäisiä tai todellisia) eroavaisuuksiaan, mutta yleisen elämänkokemuksen perusteella olen tullut johtopäätökseen, että asioiden käytännön hoitoon reaalisessa elämässä ei vaikuta juuri mitään se, ovatko päähallituspuolueina Kokoomus ja Kepu, Kokoomus ja demarit vai demarit ja Kepu. Myöskään apupuolueilla ei ole merkitystä, olkootpa sitten persuja, kristillisiä, vihreitä, vasemmistoliittolaisia ja mitä niitä onkaan. RKP istuu hallituksessa kuin tatti eikä lähde sieltä kulumallakaan, äänestin miten hyvänsä.

Äänestyshalujani viilentää myös se seikka, että Suomen Eduskunnan päätöksillä ei enää ole minun elämääni juuri mitään vaikutusta, kun en enää Suomessa asu eikä minulla ole siellä etuja valvottavana. Äänestämäänkin pitäisi mennä Tallinnaan asti, mihin tärväytyisi vähintäänkin puoli päivää ja ennakkoäänestys Suomen edustustoissa kestää vain neljä päivää. Netissä äänestämisestähän Suomessa ei vielä uneksitakaan; täällä Virossa se on jo kauan ollut itsestäänselvä osa arkielämää.

Kai minä sitten olen Suomen yhteiskunnasta vieraantunut, sekä fyysisesti että henkisesti. Vaikka kansanedustajina olisi 200 kuusivuotiasta esikoululaista, eivät he pystyisi tekemään minun kannaltani ainakaan huonompia päätöksiä kuin nykyiset ja huhtikuussa valittavat edustajat. Motivaatiota äänestämiseen on sen verran vähän, että nukkuvien puolue alkaa tuntua varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Onhan minulla tosin Suomessa kahdeksanvuotias sisarenpoika, jonka tulevaisuuteen Eduskunnallakin on sanansa sanottavana. Hänen toivon kasvavan kriittisesti ajattelevaksi ja medialukutaitoiseksi tietoyhteiskunnan kansalaiseksi. Olisipa vaan se tietoyhteiskunta! Koululaitoksenkin on aika vaikea antaa eväitä sellaista yhteiskuntaa varten, jota ei ole olemassa. Puolueiden tähänastiset näytöt sellaisen yhteiskunnan luomisessa eivät vakuuta pätkääkään.

Piraattipuolue tosin on olemassa eikä sillä Suomessa vielä ole ollut mahdollisuuttakaan sössiä yhtään asiaa, jos ei myöskään mahdollisuutta onnistumisiin. En tosin jaksa uskoa, että piraattien äänet riittäisivät kansanedustajan paikkaan Helsingin vaalipiirissä, mutta sitten sitä ainakaan ei tule, jos kukaan ei viitsi käydä heitä äänestämässä. Siinä saattaisi olla se motivaationpoikanen, joka ajaisi minut Tallinnan junalle huhtikuussa.

Anja Alasilta pohtii äänestyshalukkuutta omassa blogissaan. Tarkoitukseni oli ensin kirjoittaa kommentti Anjalle, mutta vieraaseen blogiin on mielestäni epäkohteliasta kirjoittaa niin pitkiä kommentteja kuin tästä tuli.

Vitosia pankkiautomaatista

keskiviikko, tammikuu 12, 2011 5:33 | Kategoria(t): raha, viro | 3 kommenttia
Avainsanat:

Lähes kaksi viikkoa on Virossa ollut virallisena maksuvälineenä euro ja kruunuilla maksaminen siirtymäajan puitteissa päättyy ylihuomenna. Pankkitileillä olevat rahat muutettiin euroiksi uudenvuoden yönä ja korttimaksut on vuoden alusta lähtien velotettu tileiltä euroissa. Pankkiautomaateista saa ainoastaan euroja.

Kortilla maksaminen onnistuu lähes kaikkialla joten käteistä rahaa en paljoa tarvitse. Pienissä kahviloissa ja kioskeissa sekä torikauppiailla ei kuitenkaan yleensä ole maksuterminaalia eli pieni määrä käteistä on aina hyvä olla lompakossa. Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa nostamassa euroja automaatista.

Kolme 5 € seteliä

Toisin kuin Suomessa, saa virolaisilta automaateilta myös pienimpiä euroseteleitä. SEB-pankin automaatti täällä Paldiskissa antoi 15 € nostosta kolme vitosen seteliä. Kruunuaikana pienin automaatista saatava seteli oli 25 kruunua, joka vastaa 1,60 euroa. Kun kauppareissusta voi hyvin selvitä vitosellakin, olisi suomalainen systeemi täällä mahdoton. Kyllä kaksikymppinen näillä hinnoilla on sangen iso raha, jolla minäkin teen jo runsaanpuoleiset viikko-ostokset.

Vaikka en käytä käteistä juuri nimeksikään, syötän ne vähäisetkin käsieni kautta kulkevat setelirahat EuroBillTrackeriin. Setelien kiertoa jäljittävän saitin tietokannan avulla saan tietää kunkin setelin alkuperän: esimerkiksi kuvassa olevat kolme vitosta on painettu Berliinissä ja ne on laskettu liikkeelle Saksaa varten. Jos joku muu olisi syöttänyt aikaisemmin jonkun noista vitosista EuroBillTrackeriin, olisin saanut heti tietää, kuka, milloin ja missä. Jos taas joku ne myöhemmin syöttää, ilmoitetaan vastaavat tiedot minulle sähköpostissa.

Eurolla ei ole viime aikoina mennyt kovin hyvin. Euroalueen laajeneminen Viroon on oikeastaan ainoa euroa koskeva hyvä uutinen pitkään aikaan. Niinpä siitä otettiin kaikki mahdollinen irti. Uudenvuodenjuhlat olivat varsin suurellinen spektaakkeli.

Minulle tämä on jo toinen euroon siirtyminen joten sillä alalla olen jo suorastaan veteraani. Eipähän enää tarvitse vekslailla eurojen ja kruunujen välillä, mikä säästää aikaa, vaivaa ja rahaakin. Samahan se on mikä nimi rahalla on, kunhan sitä vain olisi enemmän.

Hotlinkkaaminen on epäkohteliasta

tiistai, tammikuu 11, 2011 3:28 | Kategoria(t): internet | Jätä kommentti

Sattumalta huomasin, että yhtä virtuaaliserverissäni olevaa kuvaa näytettiin hotlinkkaamalla eräällä suurella ja suositulla suomalaisella keskustelupalstalla. Sellainen kieltämättä ärsyttää: jos kuva pitää nyysiä, voisi edes vaivautua lataamaan sen sinne, missä sitä näytetään. Hotlinkkaaminen aiheuttaa turhaa liikennettä minulle ja pahimmassa tapauksessa se voisi johtaa liikennekiintiöni ylitykseen, jolloin serveristäni ei näkyisi se materiaali, jonka olen tarkoittanut sieltä näkyvän.

Koska kiintiöni ei kuitenkaan ole lähelläkään kriittistä rajaa, en viitsi tehdä asiasta sen suurempaa numeroa. Muutinpahan vain asianomaisen kuvan tiedostonimeä ja vaihdoin uuden nimen niihin blogipostituksiin, joissa sitä näytän. Alkuperäisellä tiedostonimellä latasin serverille tällaisen kuvan, joka siis nyt kaunistaa suuren teleoperaattorin ylläpitämää keskustelupalstaa:

Kiusa se on pienikin kiusa :-P

Keinutiellä biletyttää

maanantai, tammikuu 10, 2011 4:30 | Kategoria(t): helsinki | Jätä kommentti
Avainsanat: ,

Saamani tiedon mukaan Kontulassa suunnitellaan nitrobileitä Keinutie 11 Veljeskunnan suurta biletystä, joka on tarkoitus järjestää ennen kesää. Tällä kertaa suunnitteilla olevaan tilaisuuteen ovat poikkeuksellisesti tervetulleita myös Keinarin Leidit eli kohderyhmänä ovat kaikki lapsuutensa ja nuoruutensa Keinutie 11:ssa 1960- ja 70-luvulla viettäneet.

Leksalta ja Pavelta saa lisätietoja ja niitä julkaistaan myös Veljeskunnan blogissa sitä mukaa kun suunnitelmat tarkentuvat.

Koiranpäiviä Pakrin niemellä

perjantai, tammikuu 7, 2011 18:18 | Kategoria(t): kaetgoriatta | Jätä kommentti

Tänä talvena on täällä Pakrin niemelläkin useasti pitänyt sellaisia ilmoja, joista on tapana sanoa, että kunnon mies ei ajaisi koiraansakaan ulos. Tässä on kuitenkin videotodiste siitä, että talvi tarjoaa välillä koirille suurta nautintoa. Myös kolmejalkainen koira osaa ottaa kaiken irti talven riemuista.

Pidä blogia WordPress.comissa. | Teeman Pool on tehnyt Borja Fernandez.
Artikkelit ja kommenttia feeds.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.