Kuntahan, yhteiskuntahan
kuulumaton,
huonoin hän kansalaisista
kaikista on,
ellei hän kuulunekin
elon varmemman valtiohon,
jonka lie linnat ja maat
liki taivahan auringon.

Mutta hän laulaa! Kuulkaa,
hän kulkeissaan
hyräelee hymysuin
kuin virsiä vierahan maan.
On sanat sekavat. Soi
sorasointuja lauluistaan,
mutta ne näin huminoi
korpehen kohisevaan:

Vei elon viima mun kukkani.
Jäljelle jäi vain työ
päivien päättymätön,
sydäntuskani talvinen yö.
Järjestykää, nolot järjet,
tai Taivahan leimaus lyö:
Miekkoinen nainen ja mies,
ens syksynä leipää ken syö.

Vaan mua naurattaa,
mua itkettää iki, ain,
heikkous heltymätön
sanan, vapauden vainoajain.
Minkä he mahtavat?
Pikkuisen piinata vain,
pitkittää, mikä on
kuitenkin täyttymys lain.

Ken? Kuka haastaa?
Tie, elo, totuus ja työ.
Ympäri tauti ja talvi
ja nälkä ja köyhyys ja yö.
Sentään ma, ah, häpeäisin
häntä, ken leipäänsä syö,
kun isän, äidin ja lapsen
ja kullankin kuolema lyö.

Ah, rakas, rakkahin!
Vieläkö kuulet sa mua?
Murheeni huutaa
kuin kaukaista huhuilua.
Muistelen Sua
kuin kaukaista kadotettua.
Tuntoni, tuskani määrää
nyt kauas, kauas mun Sua!

Mutta ne vaikka jo vie
minut aallonkin ankaran taa,
missä mun lempeni, lauluni
korkea on kotimaa,
minkä ne mahtavat?
Konsana korkeimpaa
eivät ne nähneet.
Eivätkä nähdä ne saa.

Maantietä matkaa
kirjaton, karjaton mies.
Maan vai taivahan laps?
Tai helvetin hehkuun on ties!
Outoja sulle kun on
isänmaa, kotipaikka ja lies,
puolue, perhe ja muu:
on sulla sun itsesi ies.

Eino Leino

Minulla oli ilo tavata Arvoa harvakseltaan 1980-luvun loppu- ja 1990-luvun alkupuolella. Olipa sitten kyseessä kevyt jutustelu tai kimurantti shakkipeli, oli tapaamisen päättyessä poikkeuksetta tunne, että vastavuoroisesti oli sekä saatu että annettu jotain oleellista. Tuskin on mahdollista olla lähempänä ystävyydentunnetta suunnilleen vanhempiensa ikäisen ihmisen kanssa.

Tässä yksi lukuisista Arvon mainioista sanoituksista:

R.I.P. Arvo!

Työ ei ole ihmiselle samalla tavalla välttämätön hyödyke kuin vaikkapa ilma, vesi ja ravinto eli sen puutteeseen ei suorastaan kuole. Jos työ olisi herkkua, herrat tekisivät sen itse eikä tavalliselle kaduntallaajalle jäisi työtä lainkaan. Monelle sitä tosin ei riitäkään, mutta se on tässä yhteydessä toinen juttu.

Laiskanakaan ei ole pitkän päälle hyvä olla. Se nakertaa henkistä terveyttä, jos aikansa kuluksi ei keksi mitään henkevää tekemistä. Lisäksi tässä maailmassa on asiat järjestetty sikäli keljusti, että yhtiövastikkeet, sähkö- ja muut laskut on maksettava ja kaupasta ostettava syömistä ja juomista. Valtaenemmistö meistä rahoittaa tällaiset tarpeet tekemällä työtä.

Henkisessä terveydessäni ei ainakaan omasta mielestäni ole keskimääräistä suurempaa vikaa, mutta välttämättömien materiaalisten tarpeiden rahoittamiseksi tarvitsen vieläkin enemmän työtä tehdäkseni kuin sitä juuri tällä hetkellä on. Tyypillisenä etätyöläisenä on netti minulle luonteenomainen kanava etsiä työtehtäviä ja tätä tarkoitusta varten käynnistinkin jo jonkun aikaa sitten verkkosivuston osoitteessa larko.planet.ee. Jotta Suomessakaan olevat potentiaaliset toimeksiantajat eivät jäisi tarjoamistani palveluista tietämättömiksi, lisäsin sinne tänään suomenkielisen sivun.

En pane ollenkaan pahakseni, jos tuota verkko-osoitetta levitetään eteenpäin. Suomenkielisellä sivulla olevan Facebookin tykkäysnappulan klikkaamisesta tulen suorastaan iloiseksi. Onpas minua helppo ilahduttaa!

Otan toki kiitollisuudella vastaan muidenkin kanavien kautta tulevia työtarjouksia. Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollan kuin Ellun kanat.

Päivän Karjalainen kirjoitti ylistävän kokosivun artikkelin Honkalampi-säätiön järjestämästä työvalmennuksesta työttömille. Kyse on siis siitä, että pelkästään työttömyydestä kärsiviä kuntoutetaan ja valmennetaan työelämään teettämällä heillä ilmaista työtä. Tätä ei nimenomaan mainittu, mutta juuri siitähän tässä työvalmiuksen kehittämisessä on kysymys.

Kysymys on nimenomaan ilmaistyövoiman välittämisestä, jota on perusteltua kutsua myös orjakaupaksi. Työnantaja saa työntekijän käskytettäväkseen maksamatta mitään vastiketta. KELA maksaa “valmennettavalle” täydestä työpanoksesta työmarkkinatuen lisäksi yhdeksän euron kulukorvauksen työpäivältä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla työtön saattaa hyvinkin jäädä työn ilosta pakkasen puolelle, koska työmatkat maksavat ja työpäivän aikana pitää myös syödä jotain.

Lähtisitkö itse useaksi kuukaudeksi töihin yhdeksällä eurolla päivässä? Työttömällä ei juuri ole valinnanvaraa, koska “valmennuksesta” kieltäytymisestä seuraa työmarkkinatuen menetys ja jo muutenkin pienen toimeentulotuen leikkaus. Samat sanktiot seuraavat siitä, jos “valmennusjaksoa” ei syystä tai toisesta jaksa lusia loppuun.  Näin ollen pakkotyöstä puhuminen on tässä yhteydessä perusteltua.

Blogikirjoituksen pohjalta käytiin eilen Sakun Facebook-seinällä vilkas keskustelu, joka laajeni koskemaan myös muita työttömiin kohdistettavia pakkotoimia. Tämä postitus perustuukin pitkälti Sakun blogipostituksen lisäksi tuossa FB-keskustelussa esitettyihin ajatuksiin, sekä minun että muiden.

Honkalampi-säätiö välitti viime vuonna 1080 työtöntä ilmaistyövoimaksi yrityksille. Näistä vain 160 työllistyi yrityksissä pakkovalmennuksen jälkeen. Firmojen kannalta ei olekaan mielekästä palkata työntekijöitä pysyvään työsuhteeseen käyvällä palkalla, koska työvoimaa saa ilmaiseksikin.

Orjamarkkinoiden lisäksi tässä mättää se, että näillä konsteilla myös merkittävästi kaunistellaan työllisyystilastoja. Kun yli vuoden työttömänä ollut ensin joutuu vaikkapa puoleksi vuodeksi 9 euron keikalle, kuluu puolitoista vuotta siihen, kun hän seuraavan kerran rumentaa olemassaolollaan pitkäaikaistyöttömien tilastoja. Varsin mukavaa poliitikoille, jotka voivat kehua vähentäneensä tilastoitua pitkäaikaistyöttömyyttä.

Samaa sarjaa ovat myös simputuskoulutukset. Koulutukseen hakeminen on pakollista työmarkkinatuen menettämisen ja toimeentulotuen leikkaamisen uhalla. Erityisesti keski-ikäisille ja vanhemmille on turhauttavaa ja nöyryyttävää istua kursseilla kuuntelemassa, kuinka nulikkaikäiset “kouluttajat” kertovat suurinakin viisauksina asioita, jotka “koulutettaville” ovat yleisen elämänkokemuksen kautta itsestään selviä. En tunne ketään, joka näillä kursseilla olisi oikeasti oppinut jotain sellaista, mikä olisi ollut työllistymisen kannalta hyödyllistä. Ja minä sentään olin kaksi vuotta suuren itähelsinkiläisen työttömien yhdistyksen puheenjohtaja. Sinä aikana ehdin nähdä ja kuulla kymmeniä ellen satoja kertomuksia tosielämästä.

Koulutuksen nimellä järjestetään jos jonkinlaisia työelämän alkeet -kursseja, elämäsi kuntoon -kursseja, työnhakukursseja ja mitä lieneekin vielä muuta höpöhöpöä. Siitäkö muka työttömyys johtuu, etteivät aikuiset ihmiset osaa hakea töitä? Erään keskustelijan mukaan “Lapinlahdella jollakin työttömien aktivointikurssilla oli keruutettu käpyjä muovikorvoon silmien ollessa peitettynä”.

Koulutuspalvelut ostetaan verovaroilla konsulttifirmoilta. Firmoille kurssit ovat laatuun ja panostukseen nähden hyvä tulonlähde.  Hömppäkoulutuksen järjestäminen on merkittävä liiketoiminnan ala. Siellä esiintyvää hyvävelikorruptiota kannattaisi tutkia suurenuuslasilla.

Taloudellisesti ja sosiaalisesti ihmisen asema ei “työvoimapoliittisen toimenpiteen” kohteena olemisesta tosiasiallisesti parane. Joillekin voi olla lyhytaikaista hyötyä päivärytmiin kiinni pääsemisestä ja sosiaalisista kontakteista, mutta vastapainoksi aiheutuu turhautumista siitä, että sirkuksen päätyttyä työtön on taas samassa pisteessä, josta liikkeelle lähdettiin.  Pitkäaikaistyöttömyyden kierteestä on äärimmäisen vaikeaa irrottautua, useimmille se on käytännössä mahdotonta.

Pahimmillaan systeemi jopa häiritsee omaehtoista työllistymistä tai suorastaan estää sen. Olipa sitten kyse keikkatöistä tai työsuhteeseen pääsemisestä, edellyttää työn saaminen mahdollisuutta näyttää osaamistaan avoimilla markkinoilla ja tämä tapahtuu tyypillisesti tekemällä pieniä urakoita. Se ei kuitenkaan laillisesti ole mahdollista, koska pienikin itse hankittu ansiotulo katkaisee työmarkkinatuen kuukaudeksi tai kahdeksi. Tätä ei työttömän likviditeetti yksinkertaisesti kestä.

Varsin kuvaava on erään Sakun seinällä keskusteluun osallistuneen kertomus. Hän oli työttömänä ollessaan onnistunut itse hankkimaan itselleen työpaikan. Ei olisi pitänyt. Työttömyystoimistossa leviteltiin käsiä ja voivoteltiin, että mitenkäs tämän meidän suunnitelman nyt käy. Häntä heiluttaa koiraa eli byrokratia on tärkeämpi kuin sen väitetty tavoite eli työn hankkiminen työttömälle.

Tämä oli omalla kohdallani yksi painavimmista syistä muuttaa pois Suomesta. Vaikka täällä etelänaapurissa ei ole sosiaaliturvaa juuri lainkaan, eivät täällä viranomaiset myöskään estä minua markkinoimasta todellista osaamistani ja hankkimasta toimeentuloa sieltä, mistä sen voi saada. Parempi on elää niukemminkin vapaana kuin olla harakkana tervatulla aidalla, jossa pyrstö tarttuu kiinni, kun nokan saa repäistyä irti ja päinvastoin.

Pakkotyön ja simputuskoulutuksen lisäksi yrityksillä on myös mahdollisuus ottaa palvelukseen palkkatuen avulla työllistettyjä määräaikaiseen työsuhteeseen. Se on jo vähän asiallisempaa, kun työstä sentään maksetaan palkkaa, vaikkakaan ei kovin kummoista. Toki tämä tukityöllistäminenkin pitkällä aikavälillä vääristää markkinoita ja polkee palkkatasoa, mutta ei se sentään ole yhtä räikeää kuin 9 euron pakkotyö.

Palkalliset työllistämisjaksot jopa kartuttavat ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, mutta systeemi on tehty niin kieroksi, että pelkästään palkkatuella työllistymisen avulla ei ole mahdollista saada riittävästi ansiosidonnaista kerrytetyksi. Työllistämisjaksojen väliin jää juuri niin paljon aikaa, että kertymisjakson alkupäässä hankittu työssäoloaika ehtii vanhentua ennen kuin työssäoloehto täyttyy ja avoimilta työmarkkinoilta syrjäytyneen on äärimmäisen vaikeaa päästä sinne takaisin ansiosidonnaista kartuttamaan.

Palkkatuki edistää kaksien työmarkkinoiden syntymistä, avoimien ja tuettujen. Nämä työvalmennukset ja muut vippaskonstit sen sijaan suorastaan hipovat ihmisoikeusrikoksen rajoja, jolleivät niitä ylitäkin. Voisi kuvitella, että ammatiliitot panisivat tälle kehitykselle kynsin ja hampain hanttiin, mutta niitä kiinnostaa tosiasiassa kahden kerroksen väestä vain se yläkerran porukka, joka on tyypillisissä työsuhteissa tai saa ansiosidonnaisia etuuksia.

Olen jo kauan kutsunut entisiä työvoimatoimistoja (nykyisin työ- ja elinkeinotoimistoja) työttömyystoimistoiksi, koska ne tosiasiassa eivät edistä työnsaantia vaan hallinnoivat työttömyysbyrokratiaa ja kohdistavat pakkotoimia työttömiin. 1970-luvulla ne vielä aidosti välittivät työpaikkoja ja tekivät tosissaan työtä työttömien työllistämiseksi avoimilla työmarkkinoilla. Silloin tosin Tasavallan Kekkonen kutsui sitä kansalliseksi hätätilaksi, että työttömiä oli murto-osa nykyisestä määrästä. Silloin ei myöskään ollut samanlaista rakenteellista työttömyyttä kuin nykyisin.

Keskustelussa esitettiin niinkin radikaali ehdotus, että nämä toimistot säästömielessä lakkautettaisiin. Sitä kannattaa ainakin harkita. Työttömyyskassat ja KELA voisivat ehkä paljon pienemmillä resursseilla hoitaa asiallisen osan työttömyystoimistojen tehtävistä.

Työttömyysbyrokratialle ja siinä ohessa myös perustoimeentulolle olisi joka tapauksessa syytä tehdä jotain ja pian. Nykyjärjestelmästä hyötyvät tavalla tai toisella kaikki muut paitsi syrjäytyneet pitkäaikaistyöttömät, joiden auttamiseksi systeemi teoriassa on olemassa. Työttömyys ilmiönä ja työttömät ihmisinä työllistävät merkittävän määrän byrokraatteja julkisella sektorilla ja konsultteja, “kouluttajia” ynnä muita yrittäjiä yksityisellä sektorilla. Heidän leipänsä jatkuvuuden  kannalta ei luulisi olevan viisasta kiusata työttömiä hengiltä.

Samoista asioista olen kirjoittanut tässä blogissa aikaisemminkin: Tekeekö työ vapaaksi 7.12.2008 ja Hyvää päivää kirvesvartta 27.1.2009.

Edit: Sakari täsmentää asiaa tänään uudessa blogipostituksessaan.

Kysymyksiä ei ole musertavan paljon, mutta ne ovat sitäkin tärkeämpiä. Dynaamisen yhteiskuntakehityksen kannalta ne ovat suorastaan elämän ja kuoleman kysymyksiä. Vastaaminen ei ole aivan helppoa vaan vaihtoehtoja kannattaa miettiä tarkkaan. Metsään menee, jos näihin puolihuolimattomasti vastaa.

Tulokset olivat yllättävät. Näitä nimiä en ole juuri nähnyt vaalikonetuloksieni kärkisijoilla, lukuunottamatta Pekka Saarniota, jota olen muutamaan kertaan äänestänytkin. Tältä osin yllätystä selittänee se, että valtamedian vaalikoneissa ei juuri lainkaan tietoyhteiskunnan asioita kysellä.

Puoluevertailussa en ihmettele ollenkaan, että Piraattipuolue on kärkipaikalla. Sen sijaan ihmetyttää suuresti, että puolueet, joita läpi aikojen olen eduskuntavaaleissa äänestänyt, sijoittuvat niinkin matalalle kuin sijoille 5, 6 ja 10. Toisaalta en ole koskaan edes harkinnut Suomen Työväenpuolueen (toisena) tai Perusssuomalaisten (neljäntenä) äänestämistä enkä harkitse nytkään.

Tässä tämä yllätyslista on. Sen saa klikkaamalla näkymään suuremmassa koossa.

Osittain samoja nimiäkin näkyy Iltalehden ja Maikkarin tuloksissa. Lähes kaikki ovat jollain tavalla tuttuja ja joidenkin äänestämistä olen aikaisemmissa vaaleissa jopa harkinnut. Aamulehden koneessa on vain Pirkanmaan ehdokkaita.

Tästä ei maksa tehdä johtopäätöksiä: vaalikoneiden perusteella en varmasti äänestä, jos äänestän ollenkaan. Tässä nämä nyt kuitenkin ovat:

1. Puoskari Mari, Vihreä Liitto: 81.7%

2. Rauhala, Mikko Johannes, Piraattipuolue: 81.0%

3. Helistö Kimmo, Vihreä liitto: 80.9%

4. SALOLAINEN PERTTI EDVARD, Kansallinen Kokoomus: 80.3%

5. Tenkula Tarja Helena, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue: 80.0%

6. Sotala, Kaj Markus, Piraattipuolue: 79.1%

7. Soininvaara Osmo, Vihreä liitto: 78.8%

8. Salonen, Tuomas Lauri Johannes, Piraattipuolue: 78.6%

9. Niemi Matti Nestori, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue: 78.3%

10. Haavisto Pekka, Vihreä liitto: 78.2%

Kone tuntuu olevan kovasti suosittu, sillä ensimmäisellä yrityksellä serveri oli niin kuormattu, että jouduin palaamaan asiaan myöhemmin.

Tähän viihdemasinaan on selvästi panostettu ja toteutuksessa on paljon uutta. Kärkiehdokkaat ovat näkyvissä reaaliaikaisesti eli tilanne muuttuu sitä mukaa, kun kysymyksiin ehtii vastaamaan. Alussa hiukan vierastin tätä ominaisuutta, mutta loppujen lopuksi se ososittautui hauskaksi ja jos haluaa, niin hyödylliseksikin. Jos olisi ollut aikaa ja mielenkiintoa, olisin omia vastauksiani muuttelemalla saanut tarkankin kuvan siitä, missä asioissa ehdokkaat ovat kanssani samaa tai eri mieltä ja kuinka suuressa määrin.

Kolmeen osaan jaettu sivu on hiukan kömpelö. Sivupalkkien rullaamista on paljon ja haluttu kohta tuppaa karkaamaan silmistä. Keskipalstalla olevassa tuloksessa näkyy ainakin nyt vain kuusi ehdokasta, vaikka tilaa on ilmeisesti varattu enemmänkin. Olisikohan tämäkin tungoksesta aiheutuva ongelma? Kaistanleveys ei ehkä riitä tarpeelliseen määrään tietokantaan kohdistuvia kysymyksiä.

Muitakin ehdokkaita oli kuvassa mukana vastaamisen eri vaiheissa, myös muista puolueista. Loppupeleissä kärkeen sijoittui kuitenkin neljä piraattia ja kaksi vihreätä:

1. Rauhala Mikko, Piraattipuolue: 81.8%

2. Puoskari Mari, Vihreä liitto: 79.6%

3. Soininvaara Osmo, Vihreä liitto: 79.5%

4. Nybergh Thomas, Piraattipuolue: 79.4%

5. Sotala Kaj, Piraattipuolue: 78.4%

6. Tamminen Lilja, Piraattipuolue: 78.2%

Suomen “likaisimmaksi vaalimainokseksi” tituleeratun Jukka Relanderin ehdokkuutta käsittelevän valekohtauksen osuvuudesta ja korrektiudesta saa itse kukin vetää omat johtopäätöksensä. Tekstittäjä joka tapauksessa osaa asiansa. Saksankielen opintoja on mitä ilmeisimmin harjoitettu.

Minua kyllä hymyilytti. En silti olisi kovin yllättynyt, jos aivan kaikilla ei riitä huumorintajua tämän sulattamiseen.

Asiaan tietenkin kuuluu, että ehdokas itse kiistää millään tavalla tietäneensä koko asiasta etukäteen.