Huono tuuri

tiistai, helmikuu 27, 2007 0:32 | Kategoria(t): henkilökohtainen, lainsäädäntö | 2 kommenttia
Avainsanat:

En tiedä, kauanko tavallisen hehkulampun pitäisi kestää. Olen kuitenkin melko varma, että kauemmin kuin viikon. Kun viikko sitten vaihdettu hehkulamppu palaa täysin ehjässä valaisimessa, lienee kohtuullista olettaa, että kyseessä on viallinen lamppu.

En ole yksityiskohtia myöten perillä tuotevastuulaista ja muusta kuluttajalainsäädännöstä. Ymmärtääkseni kuitenkin myyjä on vastuussa asiakkaalle viallisesta tuotteesta. Myyjälle puolestaan siitä vastaa valmistaja tai jos tämä on ulkomailla, niin maahantuoja.

Jotta olisin voinut ottaa minulle viallisen lampun myyneen kaupan vastuuseen, olisi tietysti pitänyt ensin muistaa, mistä kaupasta sen aikanaan ostin. Lisäksi olisi kai pitänyt olla kyseisen kaupan ostokuitti, josta ilmenee, että ostin lampun sieltä.

Tämä nimenomainen lamppu sattui olemaan viimeinen kuukausia sitten ostamastani satsista. Kuka nyt niin vanhoja kuitteja säilyttää? Minä en ainakaan enkä muistakaan, mistä tarjouksesta sen lampun ostin. Näin ollen se jäi omaksi vahingokseni.

Huonoon tuuriin kuuluu sekin, että lamppu kärähti lauantai-iltana ja minulla siis ei ollut vaihtolamppua kotona. Hehkulamppujen ostaminen sunnuntaisin on tähän aikaan vuodesta jyrkästi kielletty. Näin ollen jouduin elämään maanantaihin saakka puutteellisen valaistuksen varassa. Tosi huonoa tuuria!

Mainokset

2 kommenttia »

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

  1. Johan on taas elämä pilalla, jollakin

  2. No mistä nyt niin päättelet?


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.
Entries ja kommentit feeds.

%d bloggers like this: