Korjauskerroin

tiistai, maaliskuu 20, 2007 19:44 | Kategoria(t): politiikka | Jätä kommentti

Sauli Niinistö kritisoi YLE:n julkaisemaa Taloustutkimuksen kannatustutkimusta ja julkaisee myös YLE:n uutisten vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen vastauksen kritiikkiin. Niinistö kirjoittaa mm. mielipidetutkimuksissa yleisesti käytettävistä korjauskertoimista:

Manipulaatiota? Ei varmaan niin, että ennusteita Ylessä suorastaan sormeiltaisiin. Mutta jokainen tietää, että ennusteisiin sovelletaan korjauskertoimia. Ja jokaisen asiansa osaavan tulisi ymmärtää, että jatkuva suuri samansuuntainen virhe ei ole sattumaa. Korjauskertoimissa taitaa olla jotain pahasti vinossa, on viidet vaalit ollut, ja se näyttää hyvin sopivan Ylelle.

Tältä osin Jääskeläinen vastaa seuraavasti:

YLE ei sovella tilaamiinsa tutkimuksiin mitään omia korjauskertoimia, vaan ne perustuvat tutkimuslaitoksen omiin menetelmiin.

Korjauskertoimet ovat normaali osa kannatustutkimuksia. Niiden tarkoitus on nimenomaan välttää satunnaisotannan aiheuttamia mahdollisia vääristymiä tutkimuksen tuloksessa. Tällä kertaa tosin Taloustutkimus näyttää epäonnistuneen tuossa pyrkimyksessä.

Yksinkertaistettuna korjauskertoin muodostetaan kysymällä haastateltavilta, mitä puoluetta he äänestivät edellisissä vaaleissa. Koska edellisen vaalin tulos on tiedossa, voidaan korjauskertoimen avulla estää esimerkiksi sellainen sattuma, että 1000 haastateltavan otantaan sattumalta eksyy 100 sellaisen puolueen kannattajaa, joka sai edellisissä vaaleissa 5 prosenttia äänistä. Ilman korjauskerrointahan tutkimus väittäisi k.o. puolueen kannatuksen kasvaneen viidestä kymmeneen prosenttiin, vaikka kyseessä olisi puhdas sattuma otannassa.

Minä tiedän tämän. Atte Jääskeläinen tietää tämän. Ja aivan varmasti myös Sauli Niinistö tietää tämän.

Miksi Niinistö siis venkoilee?

Advertisements

Jätä kommentti »

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.
Entries ja kommentit feeds.

%d bloggers like this: