Tallinnan uudet alkoholirajoitukset

maanantai, heinäkuu 30, 2007 22:14 | Kategoria(t): alkoholi, säätely, tallinna | Jätä kommentti

Tallinnassa astuu voimaan keskiviikkona 1.8.2007 kaupunginvaltuuston päätös, jonka mukaan alkoholijuomien (myös oluen ja lonkeron) vähittäismyynti on kielletty klo 20.00-07.00 välisenä aikana. Vuodesta 2004 on myynti lopetettu samoin valtuuston päätöksellä klo 23.00. Myyntiaikojen säätely kuuluu Virossa lain mukaan kunnanvaltuuston päätettäväksi.

Viron TV:n tämäniltaisen uutislähetyksen mukaan suurimpiin kauppaketjuihin kuuluvat marketit eivät toistaiseksi aio lyhentää aukioloaikojaan. Pienet kaupat sen sijaan sulkevat todennäköisesti ovensa klo 20.00. Nurkkapuotien myyjät eivät todennäköisesti suostu naapurisovun nimissä olemaan töissä klo 20 jälkeen, koska pelkäävät joutuvansa ikävään välikäteen, kun lähellä asuvat vakituiset asiakkaat tulisivat vonkumaan iltaviinaksia.

Rimi Eesti Food AS:n toimitusjohtaja Ruth Laatre sanoi TV-uutisissa, että RIMI-kaupoissa aiotaan parin lähimmän kuukauden aikana tarkkailla asiakkaiden tottumuksia, joiden perusteella päätökset aukioloajoista tehdään. Kauppojen aukioloajat sinänsä ovat Virossa vapaat.

Laatre sanoi uutislähetyksessä, että RIMIllä ei ole tarkoitus peittää ainakaan kaikkia alkoholihyllyjä muovilla vaan ne varustetaan kylteillä, joissa asiakkaille kerrotaan valtuuston päättämästä myyntiajan rajoittamisesta. Näin ollen kaupassa voi klo 20.00 jälkeen olla alkoholijuomia esillä, mutta kassalla ne korjataan asiakkailta pois.

Iltalaivoille menijöiden kannattaa tehdä ostoksensa hyvissä ajoin. Kauppojen kassoilla on todennäköisesti ennen klo 20.00 pitkiäkin jonoja. Näin ollen hyväuskoisesti ennen iltkahdeksaa puotiin tullut asiakaskin voi jäädä ilman juomiaan.

Edit: ETV-uutisten juttu aiheesta videona tässä.

Edit: 14.7.2008 astui voimaan uusi laki, jonka mukaan alkoholin myynti koko Virossa on sallittu klo 10-22.

Mainokset

Jätä kommentti »

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.
Entries ja kommentit feeds.

%d bloggers like this: