Minä ja toiset pojat

maanantai, elokuu 27, 2007 21:40 | Kategoria(t): historia | 2 kommenttia
Avainsanat: , ,

Lähihistorian siivet havisevat käräjäsalissa, kun esitellään listoja ja vastalistoja. Alpo Rusi tuntuu argumentoivan siten, että lähetystöjen kanssa seurusteleminen oli 1970-luvulla maan tapa niinkuin olikin. Varmasti Rusin listalla olevat DDRään ja muuallekin yhteyksiä pitivät.

Valitettavasti se osa oikeudenkäyntiä pidettiin suljetuin ovin, jossa SUPOn apulaispäällikkö Hannu Moilanen oletettavasti selitti, miksi Rusin toiminnan arvioitiin olevan toisista poikkeavaa. En millään jaksa uskoa, että yli 30 vuoden takaisten asioiden avoin käsittely enää olisi turvallisuusriski, niin paljon sentään maailma on välillä muuttunut.

Rusin listalla olevat suhtautuvat nimensä mainitsemiseen vaihtelevasti. Pentti Poukka pitää ymmärrettävänä, että Rusi haluaa painottaa toistenkin pitäneen yhteyksiä, kun taas Jouko Loikkanen ei mielestään sellaista keskustelua tarvitse.

Olin siellä muuten minäkin. Olin vuonna 1979 Nuorisolautakunnan varapuheenjohtajan ominaisuudessa mukana silloisen apulaiskaupunginjohtajan Aarne I Välikankaan johtamassa Helsingin kaupungin valtuuskunnassa, joka kävi vierailulla Itä-Berliinissä. Matkan jälkeen Välikangas junaili suhteillaan meille lounaskutsun DDR:n suurlähetystöön.

Ruoka oli keskinkertaista, olut vallan mainiota. Puheenaiheet sensijaan pysyivät normaalin kohteliaisuuden rajoissa; valtiosalaisuuksia ei käsitelty. Tuskin niitä meillä olisi ollut tiedossakaan.

Tästäkin syystä minulla on syytä olettaa, että Stasin arkistoista voi löytyä mappi minunkin nimelläni, Rosenholtz-listalle tuskin näin vähäpätöinen äijä on kelvannut. Olen silloin tällöin miettinyt, miten pääsisin itseäni koskeviin asiakirjoihin käsiksi. Ei ole ollut tilaisuutta käydä Berliinissä sen jälkeen, kun olin siellä muurinmurtajaisissa.

Minulla ainakaan ei ole DDR-yhteyksistäni muuta salattavaa kuin niiden syyttömien toisinajattelevien ihmisten nimet, joiden kanssa varsinkin kommunistisen valtion historian loppupuolella satunnaisesti keskustelin. Listat ja vastalistat voisi julkistaa sellaisenaan, tietenkin asianmukaisin selityksin ja lähdeviittein varustettuna. Niin kauan kuin tätä ei tehdä, jää aina sijaa jossitelulle, syytöksille ja vastasyytöksille.

Mainokset

2 kommenttia »

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

  1. Rusi ei käsitä, että on melkoinen ero diplomaattisella kanssakäymisellä ja oman maan tietojen vuotamisella. Tämä on nähdäkseni Rusin listan suurin synti.

    Yhdyn kuulemaani kommenttiin, että Rusin lista on osoitus epätoivoisen ihmisen yrityksestä kääntää huomiota omasta asiastaan.
    Jos Rusi olisi paremmin valikoiden tarjoillut nimet, sitä olisi voinut ehkä noteeratakin.

    Mutta, tämän aamun, Koiviston suunnasta tulleen, suuren uutisen jälkeen jäädään nyt odottelemaan oikean Stasi-listan tietoja.

  2. Koivisto on toki haastattelussa ilmaisemissaan johtopäätöksissä enimmäkseen oikeassa. Jää sitten nähtäväksi, riittääkö se listan julkaisemiseen. Se ei enää ole emerituspresidentin päätettävissä.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.
Entries ja kommentit feeds.

%d bloggers like this: