Lääkintää

perjantai, maaliskuu 28, 2008 9:10 | Kategoria(t): helsinki, terveys | 8 kommenttia
Avainsanat:

Ihmeiden ihme! Menin hiukan ennen aamukahdeksaa Kontulan terveysasemalle, minne edes reppufirma ei saa hankittua lääkäreitä. Edelläni oli kymmenen ihmistä odottamassa toimistoon pääsyä. Ja tästä huolimatta sain akuuttiajan iltapäiväksi klo 13.40.

Toissavuotinen rasvapattini on uusiutunut ja vuotaa niin verta kuin visvaakin. Itse haavan osaisi terveydenhoitajakin huoltaa, mutta todennäköisesti tarvitaan myös antibiootteja. Reseptin kirjoittaminen on vielä toistaiseksi näinkin selvässä tapauksessa lääkärin yksinoikeus. Minun kannaltani valmisteilla oleva lakiesitys tulee liian myöhään.

Hyvä kuitenkin, että lainmuutos on edes tulossa. Minullahan kävi tässä mahdoton munkki, kun lääkärille vielä tänä iltapäivänä pääsen.

Edit: Lääkäri totesi neulan avulla, että märkää visvaa ei enää erity. Sain tulehduksen hoitoon antibiootteja ja kipulääkettä. Kolmen viikon kuluttua katsotaan, mitä itse patille on tehtävissä. Lääkäri lupasi suositella sen poistamista.

Lääkärin nimeä en osaa lausua, vaivoin kirjoittaakaan, mutta oli erittäin miellyttävä ja pätevä nuorimies. Tällä kertaa olen varsin tyytyväinen terveyskeskuskokemukseeni.

Mainokset

8 kommenttia »

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

  1. Jo olis ollut virkavirhe, jos eivät olis antaneet heti-aikaa.
    Tuo vaiva jos mikä, on akuutti ja heti hoidettava.
    Paranemista, paranemista !

  2. No ei se viime kerrallakaan onnistunut. Jos terveyskeskuksessa ei ole lääkäreitä, ei sinne voi antaa aikojakaan, vaikka olisi kuinka akuutti vaiva.

  3. Hienoa, että hoito on aloitettu.
    Tähän saamme tottua terveyden- ja vanhustenhoidossa, että kommunikointi hoitavan osapuolen kanssa on usein puolikielistä.

    Tein -80 luvun lopulla lehtihaastattelun pankkiekonomistien kanssa, ja silloin Sinikka Salo snaoi, että parasta on alkaa opetella puolan kieltä. Hän ja varmasti muutkin ekonomistit näkivät jo silloin mitä on tulossa. Nyt me elämme siinä maailmassa, eikä kysytä haluammeko vai ei.

  4. Tämä tohtori puhui kyllä sujuvaa ja puhdasta suomenkieltä.

    Jotenkin minä sen vielä ymmärrän, että on pulaa putkimiehistä ja bussikuskeista, mutta eivätkö nuoret enää halua lääkäreiksi? Vai onko niin, että lääkärit eivät halua työskennellä terveyskeskuksissa? Ja mitä vikaa on Kontulan terveysasemassa, kun sitä vaivaa suorastaan krooninen lääkäripula?

  5. Hyvä, että lupasivat leikata! Muista pyytää ottamaan myös koepala, vaikka vakuuttaisivat, että rasvapatit ovat vaarattomia. Mun äidin rasvapatti kasvoi kaksikymmentä vuotta uudestaan ja uudestaan. Kymmenennellä keralla tehtiin kokeet. Silloin oli jo myöhäistä.

  6. Äh, heti alkoi kaduttaa edellisen kommentin synkkä sävy. Mutta oikeesti kannattaa vahtia myös vaarattomia juttuja, jos ne ärtyvät uusimaan.

  7. Asiallinen huomautus, SÄ, sitä ei suinkaan pidä katua. Jos tämä patti aikoo uusiutua 20 vuotta, haluan aianakin tietää, miksi se sitä tekee, on se sen verran kiusallinen kaveri. Nyt vielä jaksan sen kanssa tapella, mutta seitsemänkymppisenä saattaisi olla jo huumori vähissä.

  8. […] kohalikus perearstipunktis väiksemat laadi kirurgilist ravi saamas. Eemaldati mult kaua aega kiusa teinud rasvapallikene. Erinevalt abikaasast saab arst seda laadi piinliku tehiskaaslase […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.
Entries ja kommentit feeds.

%d bloggers like this: