Ehdokas löytyi kivuttomasti

sunnuntai, lokakuu 26, 2008 4:53 | Kategoria(t): helsinki, politiikka, vaalit | 7 kommenttia
Avainsanat: ,

Kunnallisvaaliehdokkaan löytyminen oli tällä kertaa sangen kivuton prosessi. Päätös syntyi varsin nopeasti noin kuusi tuntia ennen vaalihuoneiston avaamista. Tässä yhteydessä haluan kiittää Sun Äitiäs kommentissaan antamastaan vihjeestä, jonka vaikutuksesta Pörrö Sahlberg päätyi lyhyelle listalleni.

Se lista oli tällä kertaa todella lyhyt. Päätös äänestää vihreitä kypsyi hitaasti viimeisen viikon aikana. Siinä suhteessa ratkaisevaa oli tiettävä historiallinen epäluottamus demareita ja Kokoomusta vastaan. Kokemus näyttää, että silloin, kun noilla kahdella on yhdessä mukava enemmistö Helsingin valtuustossa, tuppaavat päätökset olemaan huonompia siihen verrattuna, että muillakin puolueilla on sanansa sanottavana. Vihreillä on nyt hyvä sauma saada demareita suurempi valtuustoryhmä enkä usko sääennustuksella olevan asiaan vaikutusta.

Pörrön lisäksi listallani oli Osmo Soininvaara, todellinen vanha konkari, jonka kanssa olen paljosta samaa mieltä, mutta myös joistakin asioista aika lailla eri mieltä. Osmon äänestämistä en pidä sikäli mielekkäänä, että uskon hänen tulevan valituksi joka tapauksessa. Siten ääneni olisi tosiasiassa hyödyttänyt jotakuta muuta, joka on läpimenon rajalla. Nyt haluan suunnata vaikutuksen itse ja mikä ettei, kun kerran sopiva läpimenomahdollisuuksia omaava ehdokas löytyi.

Pörrön blogia lukiessa syntyy vaikutelma ahkerasta ja asioihin paneutuvasta Yleisten töiden lautakunnan jäsenestä. Hän tietää paljon asioita, mutta ei ujostele sanoa, ettei tiedä, jos ei satu jotain asiaa tietämään. Hiukan nuorihan Pörrö tosin on, jos muistelen itseäni 14 vuotta sitten, mutta nuoruus on ainoa vamma, joka paranee itsestään. 😛 Ensimmäisen valtuustokautensa loppupuolella Pörrö on samanikäinen kuin minä 10 vuotta sitten ja sen ikäisenä minusta jo rupesi saamaan tolkkua.

Siltä varalta, että suosituksellani olisi jotain merkitystä, liityin myös Pörrö Sahlbergia tukevaan Naamarikirjan ryhmään, jossa näyttää minun liittymiseni jälkeen olevan 78 jäsentä. Toivottavasti ne muut 77 myös tekevät, mitä lupaavat. Itse aion käydä äänestämässä jo aamulla, jottei tulisi kiirettä siinä tapauksessa, että illansuussa nukuttaa. Nukkuvien puolueeseen en ole koskaan kuulunut enkä aio sinne nytkään liittyä.

Mainokset

7 kommenttia »

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

  1. […] kaikkiin blogeihini erikseen. Tästä syystä näyttää aikaleiman perusteella siltä kuin edellinen postitukseni ilmestyisi vasta noin puolen tunnin kuluttua, vaikka se tosiasiassa ilmestyi noin puoli tuntia […]

  2. […] Juhul kui sa ei tea, keda Helsingis valida tasub, kiika hea kandidaadi ajaveebi. Ise valin Pörröt ja ma ei ole üksinda. Täiendavaid põhjendusi siin. […]

  3. Kiitos. Aitäh. Tack.

    Heräsin myrskyyn vaikka vannoin nukkuvani iltapäivään. Kömmin koneelle – mitä sitä tälläinen nörtti muutakaan. Näin linkit ja tulin katsomaan. Liikutuin. Kiitos. Tuki tuntuu aina hyvältä ja nyt varsinkin.

    Toivotaan että pääsen tekemään duunia. Töitä riittää kyllä muillekin kuin valtuutetuille – sillä mandaatillahan mä lautakuntaankin pääsin – joten eipä tässä tyhjän päälle joka tapauksessa jää.

  4. Minun suosituksellani nyt tosin saattaa joissain tapauksissa olla päinvastainenkin vaikutus: enhän itsekään liittyisi kerhoon, joka suostuisi ottamaan minut jäsenekseen. 😛

    Hyvin se tulee menemään, ota rennosti vaan! 😉

  5. […] koko kaupungin alueella. No, tästä on hyvä jatkaa lautakuntatyötä, kuten Pörrö itse eilen totesikin ehkä tulosta ennakoiden. Ehtii sinne valtuustoon sitten neljän vuoden kuluttuakin neljän vuoden […]

  6. Tuli ihan sellainen olo, kuin olisin ollut äänioikeutettuna kahdessa kunnassa: itse en päässyt Pörröä tukemaan, mutta meni se ääni tätäkin kautta!

    t. Sä

  7. No olisin minä itsekin oikeaan ratkaisuun päätynyt, mutta siinä olisi mennyt vähän kauemmin aikaa. Kiitos siitä. 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.
Entries ja kommentit feeds.

%d bloggers like this: