Alaskasta katsoen

perjantai, marraskuu 7, 2008 2:41 | Kategoria(t): politiikka, usa, vaalit | Jätä kommentti
Avainsanat:

Republikaanien varapresidenttiehdokas Sarah Palin ei juuri päättyneen vaalikampanjan aikana suinkaan jättänyt itsestään tiedon jättiläisen vaikutelmaa. Täytyy kuitenkin myöntää, että olen jossain määrin yllättynyt lukiessani Berlingskestä, kuinka heikosti hän McCain/Palin -kampanjan sisäpiiristä vuotaneiden tietojen mukaan kykeni maailmaa jäsentämään. Kampanjan alussa Palin oli mm. luullut, että Afrikka on valtio ja Etelä-Afrikka siihen kuuluva osavaltio. Hänelle oli myös uutta tieto siitä, että NAFTA-vapaakauppasopimuksen osapuolet ovat USA, Kanada ja Meksiko.

Republikaanien konservatiivisiipeä ei tunnu lainkaan huolestuttavan Palinin sivistymättömyys vaan pikemmin se, kuka siitä on vuotanut tietoja. Niinpä! Eipä kai mahdollisen USA:n presidentin tarvitse tietää maailmasta enempää kuin keskivertoamerikkalaisen. Riittää kun osaa hymyillä ja olla hiljaa sekä antaa ymmärtää tietävänsä jotain muutakin kuin kaupungin parhaan rättikaupan koordinaatit. Tämä seikka ainakin Palinillä on hyvin tiedossaan: hän osti perheelleen kampanjan laskuun liki 200.000 dollarilla edustusvaatteita.

Sitäpaitsi ei Palin kai ihan toivoton tapaus ole. Tietäähän hän todistetusti, että Alaskasta katsoen Beringin salmen toisella puolella on Venäjä.

Advertisements

Jätä kommentti »

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.
Entries ja kommentit feeds.

%d bloggers like this: