Takaperoinen järjenjuoksu

keskiviikko, marraskuu 19, 2008 3:06 | Kategoria(t): alkoholi, viinavero | Jätä kommentti

Englanninkielisessä blogissani oli eilen pieni tilastopiikki. Joskus iltapäivällä huomasin, että viime vuoden alkupuolella kirjoittamaani postitusta Suomen kalliista hintatasosta, erityisesti alkoholin verotukseen liittyvästä poukkoilusta, oli muutamassa tunnissa luettu satoja kertoja. Syykin selvisi pian: joku oli linkittänyt sen Suomi24:n keskustelupalstalta. Kun asia liittyi viinan hintojen korottamiseen, on selvää, että se kiinnosti monia.

Alkoholiveroa ei olisi mieluummin pitänyt tässä vaiheessa muuttaa suuntaan eikä toiseen, mutta jos sitä välttämättä oli pakko rukata, olisi ollut parempi laskea veroa suunnilleen saman verran kuin nyt nostetaan. Se olisi vähentänyt juomista ja lisännyt Suomen valtion verotuloja. Perustelen tätä omilla kulutustottumuksillani ja niistä johtaen siltä osin kun niitä voi yleistää.

Viimeisen kuukauden aikana olen juonut 2,75 litraa viinaa. Koska en ole käynyt tänä aikana Virossa, olen ostanut juomani Alkosta ja vero niistä on mennyt Suomen valtiolle. Viinaan olen kuluttanut noin 54 euroa.

En nykyisin enää juurikaan viitsi käydä Virossa pelkästään ostoksilla, mutta tuon sieltä toki alkoholia, tupakkaa ja ruokaa sekä muuta pientä aina silloin kuin käyn siellä jostain muusta syystä. Jos olisin kuluneen kuukauden aikana Virossa ollut, olisin erittäin todennäköisesti tuonut sieltä enemmän kuin 2,75 litraa viinaa. Esimerkiksi tuolla 54 eurolla olisi saanut noin 5 litraa, jonka olisin luultavasti myös juonut.

Viinaveroa Suomen valtio ei olisi tienannut ostoksistani senttiäkään. Samalla olisin tietysti ostanut tupakkakartongin ja maksanut siitäkin verot Viron valtiolle. Kaikista muistakin ostoksistani olisi Viron valtio saanut välillisiä verotuloja ja se kaikki olisi ollut pois ostovoimastani Helsingissä.

Suomen valtion kannattaa siis tehdä kaikkensa, jotta minä en motivoituisi käymään Virossa useammin kuin siellä muista syistä käyn. Näin ollen ei ole Suomen valtion edun mukaista kasvattaa viinan hintaeroa Viron ja Suomen välillä. Sitä pitäisi mieluummin pienentää.

Minun kulutukseni nyt tietysti on vähäistä, mutta on melko paljon niitäkin, jotka tekevät usein pelkkiä ostosreissuja. Mitä suurempi hintaero, sitä enemmän juodaan ja sitä pienempi osa siitä juomisesta tulee viinaverona Suomen valtion budjettiin. Kynnys lähteä ostoksille laskee jo muutenkin viimeistään ensi vuonna, kun Suomi joutuu poistamaan tupakan tuontirajoituksen.

Raivoraittiiden ja upporikkaiden kannalta alkoholiverotuksen tasolla ei ole mitään merkitystä. Ensinmainitut eivät juo, vaikka viina olisi ilmaista ja viimeksimainitut juovat mitä juovat hinnasta riippumatta. Mitä suurempi on hintaero Suomen ja Viron välillä, sitä korkeampi on se tulotason raja, jonka alapuolella olevat motivoituvat ostosmatkailuun. Ja yleensä kaikki viina juodaan, mikä on kotiin tuotu.

Tästä on helppo päätellä, että alkoholiveron korottaminen pikemmin lisää kuin vähentää ongelmajuomista sekä pikemmin vähentää kuin lisää valtion verotuloja. Ei silti, ei tässä Suomen valtion viinapolitiikassa ole koskaan järkeä ollut ja tuskin tuleekaan. Sen tähden ei huoli ihmetellä, että hallitus tekee päinvastoin kuin sanoo tekevänsä.

Mainokset

Jätä kommentti »

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.
Entries ja kommentit feeds.

%d bloggers like this: