Kerrankin hyvää Venäjältä

lauantai, toukokuu 30, 2009 19:18 | Kategoria(t): liikenne, venäjä, ympäristö | Jätä kommentti

Piti oikein hieraista silmiä YLE:n uutista lukiessani: kerrankin Venäjän viranomaiset näyttävät olevan oikealla asialla, vähintään periaatteessa. Raskaan konttiliikenteen siirtäminen maanteiltä rautateille on hyvä asia sekä ympäristön että liikenneturvallisuuden kannalta. Se on sitten toinen juttu, miten se toteutetaan. Tarvitaan ehkä hiukan enenmmän kuin pelkkä Venäjän tullilaitoksen ukaasi.

Turha on itkeä, että rekkakuljetusten väheneminen aiheuttaisi Suomen logistiikkaelinkeinolle tulonmenetyksiä. Jos VR ei kykene vastaamaan lisääntyvään kysyntään, on muita naapurimaita, joiden rautatiet odottavat kieli pitkällä muualta tulevia transitkuljetuksia. Vientiteollisuus opetelkoon kuskaamaan konttinsa lähimmälle rautatieasemalle!

Tietenkään tätä ei voi toteuttaa puolessa vuodessa eikä Venäjän tullin yksipuolisella käskyllä. Päämääränä konttien siirtäminen maanteiltä raiteille on kuitenkin mainio. Sen eteen on tehtävä tosissaan työtä ja luovuttava jarruttamisesta. Jos Suomen logistiikkafirmat eivät kykene sopeutumaan uuteen tilanteeseen, niin ehkä onkin parempi, että kuljetukset suunnataan esimerkiksi Viron, Latvian ja Puolan kautta.

Jätä kommentti »

RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.
Entries ja kommentit feeds.

%d bloggers like this: