Ensimmäinen kuukävely

sunnuntai, elokuu 26, 2012 15:57 | Kategoria(t): henkilökohtainen, historia | Jätä kommentti
Avainsanat: , , ,

Ensimmäisenä ihmisenä Kuussa kävellyt Apollo 11n komentaja Neil Armstrong kuoli eilen. Yleisradio kyselee asian tiimoilta henkilökohtaisia muistoja ensimmäisestä kuukävelystä. Niinpä ryhdyin kaivelemaan muistiani, kun siellä vielä on kaiveltavaa.

Vaikka Suomessa oli aamuyö, katsoimme suoraa tv-lähetystä neljästään isän, äidin ja yökylässä olleen pikkusiskoni kummitädin kanssa. Systereitä ei herätetty: ilmeisesti eivät halunneet. Vanhemmat tuskin olisivat ainutkertaista kokemusta heiltä muusta syystä kieltäneet. Nuorin sisaristani olikin vasta neljävuotias.

Herätyskello oli jo ajoissa soimassa ja kahvia keitettiin useampiakin pannullisia. Odottaa pitikin kauan, sillä etukäteen ilmoitettuna aikana ei suinkaan ollut vielä kuukävelyä nähtävissä. Sen sijaan studiontäysi asiantuntijoita Pertti Jotunin johdolla selitti kansalle, mikä merkitys koko asialla oli. Sen osan ohjelmasta olisi hyvin voinut jättää pois tai näyttää jossain muussa yhteydessä.

Pitkän odotuksen jälkeen astronautit sitten tulivat näkyviin, ja Armstrong lausui kuuluisat sanansa (”That’s one small step for (a) man, one giant leap for mankind.”). Pakollisiin kuvioihin kuului tietysti myös puhelu presidentti Richard Nixonilta. Jompikumpi astronauteista (en muista, oliko se Armstrong vai Aldrin) sanoi, että on suuri kunnia puhua presidentin kanssa. Muistan ajatelleeni, että kunnia on pikemminkin Nixonin puolella.

Jälkikäteen ajatellen mustavalkoisessa televisiolähetyksessä senaikaisella sateliittitekniikalla oli varsin vähän nähtävää. Jos vastaava tapahtuma olisi tänään nähtävissä, en ainakaan panisi sen takia herätyskelloa aamuyöllä herättämään. Muutoinkin katsoisin tapahtumaa ehkä vain siinä tapauksessa, että ei ole parempaakaan tekemistä.

Silloin spekuloitiin, että Kuussa käymisestä tulisi niin tavallinen asia, että sinne vielä meidän elinaikanamme järjestettäisiin turistimatkoja. Eipä ole tullut, mutta ei ole väliksikään.

Tulkaa pois poteroista!

lauantai, kesäkuu 26, 2010 2:58 | Kategoria(t): historia, suomi | Jätä kommentti

Yli 90 vuotta vanha luokkaviha myrkyttää suomalaisten mieliä tähän päivään saakka, joskaan ei enää ilmene yhtä primitiivisesti kuin muinoin. Tästä syystä Suomessa ei ole hyvä elää. Taloudellisesti ja materiaalisesti ehkä vielä muutamia vuosia onkin, mutta sekin rasva sulaa.

Henkisesti Suomessa ei voi elää siitäkään syystä, että luokkavihaa on pyritty liudenamaan yli kaikenlaisen järjen menevällä consensus-politiikalla, joka puolestaan on johtanut siihen, että minkäänlaista kritiikkiä ei sallita. Siinä samassa on tapettu älyllinen diskurssi, joka on kehityksen ehdoton edellytys.

Tulkaa pois sieltä kansalaissodan poteroista ja katsokaa tulevaisuuten! Se on ainoa mahdollisuus ja pelkäänpä, että ei ole paljoa aikaa tarttua siihen.

Tässä kaksi vihalaulua Youtubesta, yksi molemmalta puolelta. Kummastakin ajatusmaailmasta olisi syytä irtautua.

Ei muistella pahalla

torstai, tammikuu 15, 2009 12:38 | Kategoria(t): historia, ruotsi, suomi | Jätä kommentti

Presidentti Halonen, puhemies Niinistö ja pääministeri Vanhanen ovat Tukholmassa juhlimassa sitä, että avioerosta Ruotsin kanssa on tullut kuluneeksi 200 vuotta. Ruotsille Haminan rauha oli suuri katastrofi, mutta Suomelle sen sijaan historiallinen onnenpotku. Suomen valtio rakennettiin autonomian aikana ja silloin tapahtui myös kansallinen herääminen. Jos Suomi olisi jäänyt osaksi Ruotsia, olisimme nyt itäinen periferia ja puhuisimme kaikki todennäköisesti ruotsia.

Vasta lukiessani Carl Bilditn blogipostitukseen lisättyjä kommentteja ymmärrän täydellisesti, miten suuri onnenpotku tuo 200 vuoden takainen oli. Lainaan tähän muutaman niistä.

Dags att vi blir ett land igen 😉

Niklas

Ei koskaan! Ei missään tapauksessa! Ei edes yli kuolleen ruumiini!

En stor del av svenska Finland behåller ju ryssarna fortfarande. Kanske dags att vi får tillbaka vårt gamla svenska landområde sedan slutet av 1200-talet fram till Ladogasjön.

Många tycker ju det är fel att landområden skall kunna erövras och gränser skall kunna bestämmas med vapenövermakt!

Bockgaard

Sopii tulla yrittämään takaisinvaltausta. Osataan täällä tarvittaessa länsirajallekin rautaa panna.

Trevligt med ett gemensamt jippo för våra två länder, finländare och svenskar är i pricip ett och samma folk och med väldigt liknande traditioner som grundats i vår gemensamma historia. Den enda gången stridsyxan grävs fram mellan nationerna är när det vankas hockey eller finnkamp 🙂

Alnabone

[Sic]! Vai vielä samaa kansaa? Taitaa olla aivan hyvä, että Tarja, Sauli ja Matti matkustivat Tukholmaan varmistamaan, että Ruotsi pysyy Suomesta vähintään yhtä kaukana kuin nyt on.

Jo muinaiset roomalaiset

perjantai, joulukuu 5, 2008 9:47 | Kategoria(t): historia, ympäristö | Jätä kommentti
Avainsanat:

Toisin kuin yleisesti luullaan, ilmastonmuutos ei ole ihan uusi asia. Jo muinaiset roomalaiset kärsivät siitä.

Laiska ministeri

keskiviikko, syyskuu 24, 2008 15:35 | Kategoria(t): historia, politiikka | Jätä kommentti

Kenraali Jaakko Valtasen elämänkerrasta ilmenee, että Margaret Thatcherin hallituksen puolustusministeri John Stanley oli kysynyt Britanniassa vierailleelta Valtaselta vuonna 1987, paljonko Suomessa vielä oli Neuvostoliiton miehitysjoukkoja. Britannian ulkoministeriö oli antanut meriselityksen, jonka mukaan Stanley ei ollut ”vaivautunut lukemaan ennakkoon hänelle toimitettua aineistoa Suomesta”.

Tätä en ihmettele lainkaan. Ministereille toimitetaan niin paljon kaikenlaista tausta-aineistoa, että kotiläksyistä lintsaaminen ei ole suurikaan ihme. Sen sijaan ihmettelen sitä, että niin heikoilla yleistiedoilla varustettu poliitikko pääsee ministeriksi.

Suomen historian pikakurssi tanskalaisille

torstai, heinäkuu 31, 2008 3:06 | Kategoria(t): historia, suomi | Jätä kommentti

Historioitsija Lars Hovbakke Sørensen kirjoittaa Berlingskessä otsikolla Finland – det glemte nordiske land (Suomi – unohdettu Pohjoismaa). Kirjoituksen lähtökohtana on seikka, että Tanskassa Suomea tunnetaan huomattavasti vähemmän kuin muita Pohjoismaita. Kirjoitus on itse asiassa pikakurssi Suomen historiaan Ruotsin ristiretkistä 1800-luvun kansalliseen heräämiseen saakka.

Jos artikkelista haluaa löytää jotain huomautettavaa, niin Hovbakke Sørensen mainitsee kyllä Suomen aseman suuriruhtinaskuntana, mutta jättää painottamatta siihen liittyvää autonomiaa. Täten Suomen historiaa tuntemattomalle lukijalle (jollaisia lienee enemmistö Berlingsken lukijoista) ei synny selkeää käsitystä siitä, että Suomen valtio rakennettiin autonomian aikana, mikä puolestaan helpotti itsenäistymistä. Kirjoituksen aikajana myös päättyy 1800-luvun lopulle; sortoajat, itsenäistyminen ja sen jälkeiset tapahtumat jäävät suorastaan mainitsematta.

Joka tapauksessa ansiokas artikkeli, jonka lukemista suosittelen vaikkapa lukion Suomen historian kursseja kertaaville. Tämä tietystikin edellyttää jonkinasteista luetun tanskankielen ymmärtämistä. Ruotsin perustiedot omaaville se on huomattavasti helpompaa kuin kuullun ymmärtäminen.

Kirja halvalla tai ilmaiseksi

tiistai, helmikuu 12, 2008 23:58 | Kategoria(t): historia, kirjallisuus | 4 kommenttia
Avainsanat:

Joulun alla kirjoitin Jan Kallbergin mainiosta kirjasta Så sänkte jag Sovjetunionen (ISBN 978-91-976917-0-3). Kannanottona Ruotsissa käytävään keskusteluun tiedostojen jakamisesta Jan on päättänyt jakaa kirjansa pdf-tiedostona ilmaiseksi. Kirjan voi imuroida tästä.

Jan perustelee päätöstään seuraavasti:

Det som fick mig att bestämma mig var Beatrice Ask och den totala moralpaniken. Den juridiska skyddstiden för ett mänskligt lik är 25 år medan ett upphovsrättsligt verk 70 år. Jag tycker spontant att vi har en moralisk och logisk obalans utan motstycke. Upphovslobbyn har fått mer än vad som behövs. Lagstiftningen kan inte stoppa teknikutvecklingen men den kan hindra samhällsutvecklingen.

Taloudellisia menetyksiä kirjailija ei pelkää: tuskin kukaan ryhtyy kotikonsteilla painamaan yli 700-sivuista kirjaa. Se maksaisi jo enemmän kuin kirjan käypä hinta kaupassa. Akateemisessa se maksaa 7,50 €.

Tässä muuten oivallinen vinkki ystävänpäivälahjaksi: painettu kirja Akateemisesta tai linkki sähköpostissa kirjan imaisemiseksi.

Venäjä katsokoon peiliin!

tiistai, joulukuu 25, 2007 21:50 | Kategoria(t): historia, venäjä | Jätä kommentti

Venäjä jatkaa Baltian maiden systemaattista parjaamista. Varaulkoministeri Aleksandr Jakovenko syyttää baltteja natsisimin ihailusta.

Tämä kuullosta samalta kuin taskuvarkaan huutaessa ”ottakaa varas kiinni”. Venäjä voisi katsoa peiliin ja etsiä malkaa omasta silmästään. Sikäläisissä kouluissa ollaan nimittäin ottamassa käyttöön historianopetuksessa stalinistinen satukirja.

Kuinka Neuvostoliitto kaatui

sunnuntai, joulukuu 23, 2007 19:15 | Kategoria(t): historia, kirjallisuus | 1 kommentti

Noin kuukausi sitten vihjaisin lukevani Jan Kallbergin romaania Så sänkte jag Sovjetunionen (ISBN 978-91-976917-0-3). 703-sivuisen tiiliskiven lukemisen jouduin kuitenkin keskeyttämään sairastuttuani vatsaflunssaan. Yhtä hyvin olisin tosin voinut jättää kirjan kesken naurukramppien takia. Toissa iltana pääsin kuitenkin takakanteen asti.

Jan päätti yhdessä kirjansa kustantajan (Voltaire Publishing) kanssa lähettää arvostelukappaleet lehtien toimitusten asemesta blogaajille. Minulle lähettämässään meilissä hän kertoo olevansa vakuuttunut, että nykyaikana ihmiset kykenevät ilmaisemaan mielipiteensä suoraan Internetin kautta ilman, että asiaan pitää sotkea ammattilaiskriitikoita. En tiedä vielä, miten tässä on käynyt, mutta joka tapauksessa läheneminen on ennakkoluuloton ja sangen mielenkiintoinen.

Vaikka sanoma on pohjimmiltaan vakava, en ole pitkään aikaan nauranut niin makeasti kuin tätä kirjaa lukiessani. Pääjuoni kulkee siten, että päähenkilö (jonka nimi on sattumalta juuri Jan Kallberg) käynnistää itäblokissa korruption ja moraalittomuuden hyökyaallon, jonka seurauksena koko neuvostoimperiumin talous tukehtuu ja Neuvostoliitto kaatuu. Ennen operaation käynnistämistä Jania avustavat harhautusoperaatioilla Rooman paavi ja presidentti Ronald Reagan.

Imperiumin upottamista Jan valmisteli ja suunnitteli jo pikkupoikana 1960-luvulla. Arvattavasti omaelämänkerrallinen sosialdemokraattisen kansankodin terävä analyysi teollisuuspaikkakunnan perspektiivistä tuo minulle nostalgisia muistoja 1980-luvun alusta, jolloin asuin muutaman vuoden Ruotsissa. Erilaisuutta ja yksilöllisyyttä vieroksuvassa, tasapäistävässä ja yhdenmukaistavassa yhteiskunnassa Neuvostoliiton kaatosuunnitelmaa varten tarvittavien tietojen hankkiminen ja omaksuminen onnistuu, koska salakapinallinen kirjastonhoitaja-täti ei hiiskahda pojan eriskummallisista lukemistavoista.

”Så sänkte jag Sovjetunionen” on monisyinen romaani, jonka lukuisat sivujuonet liikkuvat eri aikakausissa ja paikoissa. Ajattomana sivuhenkilönä juonikuvioita sitoo yhteen Galitzer rebbe, jonka sukupolvien aikana kumuloitunut viisaus on koottu ajattomaan teokseen ”Bielorusski Talmud”. Rebbe ilmaantuu kuvioon kriittisissä kohdissa siellä, missä häntä osaa vähiten odottaa.

Tärkeä sivujuoni kulkee ikuisen opportunistin Wlodek Weirdowitzin ympärillä. Toisen maailmansodan syttyessä Wlodek on Puolan armeijan asepuvussa, mutta muuntatutuu piankin sudeettisaksalaiseksi Walter Weirdowitziksi ja havaitsee olevansa Saksan sotaväessä tuubankiillottajana. Loppujen lopuksi hänestä tulee menestyvä amerikkalainen liikemies Warren Weirdowitz.

Wlodekin serkulla Motek Weirdowitzilla ei mene yhtä hyvin. Sodan syttyessä hän on Puolan itärintamalla, jossa joutuu venäläisten vangiksi. Naiivista optimismista huolimatta hänen kohtalokseen koituu puolihuolimattomasti vuosia aikaisemmin kirjoitettu kirja ”Self Empowerment Through Self Centered Entrepreneurship”. Sama teos osoittautuu pelastusrenkaaksi Wlodek-Walter-Warrenille, joka toteuttaa sen avulla amerikanunelmansa. Kirjalla on myös tärkeä osuus Neuvostoliiton kaatamisessa.

Jan Kallberg yhdistää taidokkaasti historiallista faktatietoa kieli poskella kirjoitettuun fiktioon. Romaanissa on käytetty runsaasti historiallista kuvitusta, joka on suorastaan nerokkaasti integroitu pää- ja sivujuoniin. Tosin olisi ehkä voinut hiukan karsia runsaita englanninkielisiä klassikkositaatteja.

”Så sänkte jag Sovjetunionen” on niin mehukas kirja, että se pitäisi ehdottomasti kääntää muihinkin kieliin. Ulkomaisten kustantajien mielenkiintoa saattaa kuitenkin laimentaa kirjan paksuus. Itse olisin ehkä kiinnostunutkin käännösprojekteista, jos joku olisi halukas maksamaan. 🙂 Ruotsia ymmärtäville kirja on saatavana Akateemisessa.

Makupalaa sulatellessa on hyvä tietää, että lisää saattaa olla tulossa. Jan tähyilee nimittäin kirjalle itsenäistä jatko-osaa. Tarnopol keskittyy Neuvostoliiton syntyhistorian taustoihin tunnuksella ”vodka, kurkku ja isänmaa”. Galitsian kansalliseepos lupaa siten työllistämistukea naurulihaksille.

Itsenäisyyden isät

keskiviikko, joulukuu 12, 2007 10:15 | Kategoria(t): historia, suomi | 1 kommentti
Avainsanat:

Pari viikkoa sitten kirjoitin lyhyesti ja lakonisesti Leninin patsashankkeesta. Totesin ainoastaan, että Leninin kaltainen styranki ja terroristi ei ansaitse patsasta julkisella paikalla. En vaivautunut käsittelemään asiallisesti puuhamiesten perusteluja Leninin väitetyistä ansioista Suomen itsenäisyyden tunnustamisen yhteydessä.

Jukka Relander antaa mainion tilaisuuden korjata tuo vika. Relander kirjoittaa, että Leninillä tuskin oli muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa itsenäisyys:

Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden sekasortoisessa tilanteessa, kun ei muutakaan voinut. On esitetty, että tunnustaminen oli linjassa neuvostovallan alkuvaiheen kansallisuuspolitiikan kanssa ja että Lenin tuossa vaiheessa todella kannatti pienten kansojen itsemääräämisoikeutta. Yhtä lailla on esitetty, että Lenin tunnusti itsenäisyyden ajatellen, että Suomi tekisi oman vallankumouksensa ja liittyisi neuvostokansojen suureen perheeseen, kun aika olisi kypsä.

Kansallissuuspolitiikkahan käytännössä sittemmin muuntautui siten, että neuvostokansojen ”suuressa perheessä” isännän äänellä puhuivat venäläiset, joita muiden kansojen tuli nöyrästi säestää. Se ei kuitenkaan suoranaisesti kuulu tämän postituksen teemaan. Tässä on tarkoitus käsitellä vuosien 1917-1919 sekasortoisia tapahtumia ja etsiä itsenäisyyden todellisia isiä.

Itsenäisyyspäivän postituksessani siteerasin 6.12.1917 hyväksytyn itsenäisyysjulistuksen keskeistä kohtaa:

Suomen Eduskunta on 15 päivänä viime marraskuuta, nojaten maan Hallitusmuodon 38 §:ään, julistautunut korkeimman valtiovallan haltijaksi sekä sittemmin asettanut maalle hallituksen, joka tärkeimmäksi tehtäväkseen on ottanut Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamisen ja turvaamisen. Tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen. Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.

Julistus itsessään ei siten merkinnyt itsenäisen valtion muodostamista vaan julisti vakaan pyrkimyksen sellaisen aikaansaamiseen. Eduskunta ei kuitenkaan ehtinyt käsitellä sille esitettyä tasavaltaista hallitusmuotoa ennen sisällissodan syttymistä. Itse sodan aikana Suomella oli tosiasiallisesti kaksi hallitusta: Vaasaan paennut senaatti ja punaisten muodostama kansanvaltuuskunta.

Historia ei tosin tunne spekulaatioon perustuvia pelejä tyyliin ”mitä olisi tapahtunut jos”. Nykyisen tiedon pohjalla voidaan kuitenkin suhteellisen varmasti jälkiviisaasti todeta, että jos punaiset olisivat sisällissodan voittaneet, ei Suomen itsenäisyys olisi ollut pitkäikäinen. Toisaalta sodanjälkeisen kuningasseikkailun onnistuessakin olisi itsenäisyyden pysyvyys jäänyt lyhytaikaiseksi, koska länsivallat eivät olisi Saksan vasallivaltiota tunnustaneet.

Eduskuntatalo. Copyright: Larko

Vasta vuoden 1919 valtiosäännön hyväksyminen loi edellytykset tosiasiassa itsenäisen ja kansainvälisesti tunnustetun tasavallan muodostumiselle. Jos siis Suomen itsenäisyydelle etsitään todellisia isiä, on sellaisiksi kai katsottava valtiosääntökomitean puheenjohtaja K.J Ståhlberg ja valtionhoitaja C.G.E Mannerheim. Edellinen kirjoitti suuren osan valtiosäännöstä ja jälkimmäinen sen lopullisesti allekirjoituksellaan vahvisti.

Itsenäisyyden isille ei kuitenkaan tarvitse Helsinkiin patsasta pystyttää, koska kummallakin on jo sellainen olemassa: Ståhlbergilla Eduskuntatalon ja Mannerheimilla Kiasman edessä.

Seuraava sivu »

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.
Entries ja kommentit feeds.