Syrjäytyneiden pitkäaikaistyöttömien kiusaamisesta

sunnuntai, maaliskuu 20, 2011 16:18 | Kategoria(t): työelämä | 5 kommenttia
Avainsanat:

Sakari Timonen kirjoitti eilen blogissaan tuttuun terävään tyyliinsä pitkäaikaistyöttömien hyväksikäytöstä ilmaisena pakkotyövoimana:

Päivän Karjalainen kirjoitti ylistävän kokosivun artikkelin Honkalampi-säätiön järjestämästä työvalmennuksesta työttömille. Kyse on siis siitä, että pelkästään työttömyydestä kärsiviä kuntoutetaan ja valmennetaan työelämään teettämällä heillä ilmaista työtä. Tätä ei nimenomaan mainittu, mutta juuri siitähän tässä työvalmiuksen kehittämisessä on kysymys.

Kysymys on nimenomaan ilmaistyövoiman välittämisestä, jota on perusteltua kutsua myös orjakaupaksi. Työnantaja saa työntekijän käskytettäväkseen maksamatta mitään vastiketta. KELA maksaa ”valmennettavalle” täydestä työpanoksesta työmarkkinatuen lisäksi yhdeksän euron kulukorvauksen työpäivältä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla työtön saattaa hyvinkin jäädä työn ilosta pakkasen puolelle, koska työmatkat maksavat ja työpäivän aikana pitää myös syödä jotain.

Lähtisitkö itse useaksi kuukaudeksi töihin yhdeksällä eurolla päivässä? Työttömällä ei juuri ole valinnanvaraa, koska ”valmennuksesta” kieltäytymisestä seuraa työmarkkinatuen menetys ja jo muutenkin pienen toimeentulotuen leikkaus. Samat sanktiot seuraavat siitä, jos ”valmennusjaksoa” ei syystä tai toisesta jaksa lusia loppuun.  Näin ollen pakkotyöstä puhuminen on tässä yhteydessä perusteltua.

Blogikirjoituksen pohjalta käytiin eilen Sakun Facebook-seinällä vilkas keskustelu, joka laajeni koskemaan myös muita työttömiin kohdistettavia pakkotoimia. Tämä postitus perustuukin pitkälti Sakun blogipostituksen lisäksi tuossa FB-keskustelussa esitettyihin ajatuksiin, sekä minun että muiden.

Honkalampi-säätiö välitti viime vuonna 1080 työtöntä ilmaistyövoimaksi yrityksille. Näistä vain 160 työllistyi yrityksissä pakkovalmennuksen jälkeen. Firmojen kannalta ei olekaan mielekästä palkata työntekijöitä pysyvään työsuhteeseen käyvällä palkalla, koska työvoimaa saa ilmaiseksikin.

Orjamarkkinoiden lisäksi tässä mättää se, että näillä konsteilla myös merkittävästi kaunistellaan työllisyystilastoja. Kun yli vuoden työttömänä ollut ensin joutuu vaikkapa puoleksi vuodeksi 9 euron keikalle, kuluu puolitoista vuotta siihen, kun hän seuraavan kerran rumentaa olemassaolollaan pitkäaikaistyöttömien tilastoja. Varsin mukavaa poliitikoille, jotka voivat kehua vähentäneensä tilastoitua pitkäaikaistyöttömyyttä.

Samaa sarjaa ovat myös simputuskoulutukset. Koulutukseen hakeminen on pakollista työmarkkinatuen menettämisen ja toimeentulotuen leikkaamisen uhalla. Erityisesti keski-ikäisille ja vanhemmille on turhauttavaa ja nöyryyttävää istua kursseilla kuuntelemassa, kuinka nulikkaikäiset ”kouluttajat” kertovat suurinakin viisauksina asioita, jotka ”koulutettaville” ovat yleisen elämänkokemuksen kautta itsestään selviä. En tunne ketään, joka näillä kursseilla olisi oikeasti oppinut jotain sellaista, mikä olisi ollut työllistymisen kannalta hyödyllistä. Ja minä sentään olin kaksi vuotta suuren itähelsinkiläisen työttömien yhdistyksen puheenjohtaja. Sinä aikana ehdin nähdä ja kuulla kymmeniä ellen satoja kertomuksia tosielämästä.

Koulutuksen nimellä järjestetään jos jonkinlaisia työelämän alkeet -kursseja, elämäsi kuntoon -kursseja, työnhakukursseja ja mitä lieneekin vielä muuta höpöhöpöä. Siitäkö muka työttömyys johtuu, etteivät aikuiset ihmiset osaa hakea töitä? Erään keskustelijan mukaan ”Lapinlahdella jollakin työttömien aktivointikurssilla oli keruutettu käpyjä muovikorvoon silmien ollessa peitettynä”.

Koulutuspalvelut ostetaan verovaroilla konsulttifirmoilta. Firmoille kurssit ovat laatuun ja panostukseen nähden hyvä tulonlähde.  Hömppäkoulutuksen järjestäminen on merkittävä liiketoiminnan ala. Siellä esiintyvää hyvävelikorruptiota kannattaisi tutkia suurenuuslasilla.

Taloudellisesti ja sosiaalisesti ihmisen asema ei ”työvoimapoliittisen toimenpiteen” kohteena olemisesta tosiasiallisesti parane. Joillekin voi olla lyhytaikaista hyötyä päivärytmiin kiinni pääsemisestä ja sosiaalisista kontakteista, mutta vastapainoksi aiheutuu turhautumista siitä, että sirkuksen päätyttyä työtön on taas samassa pisteessä, josta liikkeelle lähdettiin.  Pitkäaikaistyöttömyyden kierteestä on äärimmäisen vaikeaa irrottautua, useimmille se on käytännössä mahdotonta.

Pahimmillaan systeemi jopa häiritsee omaehtoista työllistymistä tai suorastaan estää sen. Olipa sitten kyse keikkatöistä tai työsuhteeseen pääsemisestä, edellyttää työn saaminen mahdollisuutta näyttää osaamistaan avoimilla markkinoilla ja tämä tapahtuu tyypillisesti tekemällä pieniä urakoita. Se ei kuitenkaan laillisesti ole mahdollista, koska pienikin itse hankittu ansiotulo katkaisee työmarkkinatuen kuukaudeksi tai kahdeksi. Tätä ei työttömän likviditeetti yksinkertaisesti kestä.

Varsin kuvaava on erään Sakun seinällä keskusteluun osallistuneen kertomus. Hän oli työttömänä ollessaan onnistunut itse hankkimaan itselleen työpaikan. Ei olisi pitänyt. Työttömyystoimistossa leviteltiin käsiä ja voivoteltiin, että mitenkäs tämän meidän suunnitelman nyt käy. Häntä heiluttaa koiraa eli byrokratia on tärkeämpi kuin sen väitetty tavoite eli työn hankkiminen työttömälle.

Tämä oli omalla kohdallani yksi painavimmista syistä muuttaa pois Suomesta. Vaikka täällä etelänaapurissa ei ole sosiaaliturvaa juuri lainkaan, eivät täällä viranomaiset myöskään estä minua markkinoimasta todellista osaamistani ja hankkimasta toimeentuloa sieltä, mistä sen voi saada. Parempi on elää niukemminkin vapaana kuin olla harakkana tervatulla aidalla, jossa pyrstö tarttuu kiinni, kun nokan saa repäistyä irti ja päinvastoin.

Pakkotyön ja simputuskoulutuksen lisäksi yrityksillä on myös mahdollisuus ottaa palvelukseen palkkatuen avulla työllistettyjä määräaikaiseen työsuhteeseen. Se on jo vähän asiallisempaa, kun työstä sentään maksetaan palkkaa, vaikkakaan ei kovin kummoista. Toki tämä tukityöllistäminenkin pitkällä aikavälillä vääristää markkinoita ja polkee palkkatasoa, mutta ei se sentään ole yhtä räikeää kuin 9 euron pakkotyö.

Palkalliset työllistämisjaksot jopa kartuttavat ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, mutta systeemi on tehty niin kieroksi, että pelkästään palkkatuella työllistymisen avulla ei ole mahdollista saada riittävästi ansiosidonnaista kerrytetyksi. Työllistämisjaksojen väliin jää juuri niin paljon aikaa, että kertymisjakson alkupäässä hankittu työssäoloaika ehtii vanhentua ennen kuin työssäoloehto täyttyy ja avoimilta työmarkkinoilta syrjäytyneen on äärimmäisen vaikeaa päästä sinne takaisin ansiosidonnaista kartuttamaan.

Palkkatuki edistää kaksien työmarkkinoiden syntymistä, avoimien ja tuettujen. Nämä työvalmennukset ja muut vippaskonstit sen sijaan suorastaan hipovat ihmisoikeusrikoksen rajoja, jolleivät niitä ylitäkin. Voisi kuvitella, että ammatiliitot panisivat tälle kehitykselle kynsin ja hampain hanttiin, mutta niitä kiinnostaa tosiasiassa kahden kerroksen väestä vain se yläkerran porukka, joka on tyypillisissä työsuhteissa tai saa ansiosidonnaisia etuuksia.

Olen jo kauan kutsunut entisiä työvoimatoimistoja (nykyisin työ- ja elinkeinotoimistoja) työttömyystoimistoiksi, koska ne tosiasiassa eivät edistä työnsaantia vaan hallinnoivat työttömyysbyrokratiaa ja kohdistavat pakkotoimia työttömiin. 1970-luvulla ne vielä aidosti välittivät työpaikkoja ja tekivät tosissaan työtä työttömien työllistämiseksi avoimilla työmarkkinoilla. Silloin tosin Tasavallan Kekkonen kutsui sitä kansalliseksi hätätilaksi, että työttömiä oli murto-osa nykyisestä määrästä. Silloin ei myöskään ollut samanlaista rakenteellista työttömyyttä kuin nykyisin.

Keskustelussa esitettiin niinkin radikaali ehdotus, että nämä toimistot säästömielessä lakkautettaisiin. Sitä kannattaa ainakin harkita. Työttömyyskassat ja KELA voisivat ehkä paljon pienemmillä resursseilla hoitaa asiallisen osan työttömyystoimistojen tehtävistä.

Työttömyysbyrokratialle ja siinä ohessa myös perustoimeentulolle olisi joka tapauksessa syytä tehdä jotain ja pian. Nykyjärjestelmästä hyötyvät tavalla tai toisella kaikki muut paitsi syrjäytyneet pitkäaikaistyöttömät, joiden auttamiseksi systeemi teoriassa on olemassa. Työttömyys ilmiönä ja työttömät ihmisinä työllistävät merkittävän määrän byrokraatteja julkisella sektorilla ja konsultteja, ”kouluttajia” ynnä muita yrittäjiä yksityisellä sektorilla. Heidän leipänsä jatkuvuuden  kannalta ei luulisi olevan viisasta kiusata työttömiä hengiltä.

Samoista asioista olen kirjoittanut tässä blogissa aikaisemminkin: Tekeekö työ vapaaksi 7.12.2008 ja Hyvää päivää kirvesvartta 27.1.2009.

Edit: Sakari täsmentää asiaa tänään uudessa blogipostituksessaan.

 

 

 

 

Tietoyhteiskunnan vaalikone yllätti

perjantai, maaliskuu 18, 2011 1:28 | Kategoria(t): politiikka, vaalit, viihde | 4 kommenttia

En edes tiennyt, että Tietoyhteiskunnan vaalikone on olemassa ennen kuin satuin sinne Twitterin ohjaamana. Valitettavasti en voi antaa krediittiä sille, jolle se kuuluu, koska en painanut mieleeni, kuka siitä tviittasi. Hyvin teki joka tapauksessa, sillä tässäpä vasta on asiallinen vaalimasina!

Kysymyksiä ei ole musertavan paljon, mutta ne ovat sitäkin tärkeämpiä. Dynaamisen yhteiskuntakehityksen kannalta ne ovat suorastaan elämän ja kuoleman kysymyksiä. Vastaaminen ei ole aivan helppoa vaan vaihtoehtoja kannattaa miettiä tarkkaan. Metsään menee, jos näihin puolihuolimattomasti vastaa.

Tulokset olivat yllättävät. Näitä nimiä en ole juuri nähnyt vaalikonetuloksieni kärkisijoilla, lukuunottamatta Pekka Saarniota, jota olen muutamaan kertaan äänestänytkin. Tältä osin yllätystä selittänee se, että valtamedian vaalikoneissa ei juuri lainkaan tietoyhteiskunnan asioita kysellä.

Puoluevertailussa en ihmettele ollenkaan, että Piraattipuolue on kärkipaikalla. Sen sijaan ihmetyttää suuresti, että puolueet, joita läpi aikojen olen eduskuntavaaleissa äänestänyt, sijoittuvat niinkin matalalle kuin sijoille 5, 6 ja 10. Toisaalta en ole koskaan edes harkinnut Suomen Työväenpuolueen (toisena) tai Perusssuomalaisten (neljäntenä) äänestämistä enkä harkitse nytkään.

Tässä tämä yllätyslista on. Sen saa klikkaamalla näkymään suuremmassa koossa.

Viherpiraattitrendi jatkuu Iltalehden vaalikoneella

perjantai, helmikuu 11, 2011 19:23 | Kategoria(t): politiikka, vaalit, viihde | 1 kommentti
Avainsanat:

Iltalehden vaalikone jatkaa samaa Vihreiden ja Piraattipuolueen buumia, joka on näkynyt myös Aamulehden ja Maikkarin tuloksissa. Iltalehti puskee kärkikymmenikköön neljä vihreätä ja kolme piraattia. Mukaan mahtuu vielä kaksi demaria ja yksi kokoomuslainen.

Osittain samoja nimiäkin näkyy Iltalehden ja Maikkarin tuloksissa. Lähes kaikki ovat jollain tavalla tuttuja ja joidenkin äänestämistä olen aikaisemmissa vaaleissa jopa harkinnut. Aamulehden koneessa on vain Pirkanmaan ehdokkaita.

Tästä ei maksa tehdä johtopäätöksiä: vaalikoneiden perusteella en varmasti äänestä, jos äänestän ollenkaan. Tässä nämä nyt kuitenkin ovat:

1. Puoskari Mari, Vihreä Liitto: 81.7%

2. Rauhala, Mikko Johannes, Piraattipuolue: 81.0%

3. Helistö Kimmo, Vihreä liitto: 80.9%

4. SALOLAINEN PERTTI EDVARD, Kansallinen Kokoomus: 80.3%

5. Tenkula Tarja Helena, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue: 80.0%

6. Sotala, Kaj Markus, Piraattipuolue: 79.1%

7. Soininvaara Osmo, Vihreä liitto: 78.8%

8. Salonen, Tuomas Lauri Johannes, Piraattipuolue: 78.6%

9. Niemi Matti Nestori, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue: 78.3%

10. Haavisto Pekka, Vihreä liitto: 78.2%

Piraatit ja Vihreät jylläävät Maikkarin koneessa

keskiviikko, helmikuu 9, 2011 17:19 | Kategoria(t): politiikka, vaalit, viihde | 1 kommentti
Avainsanat:

MTV 3:n vaalikone tarjosi kärkipaikoille Piraattipuolueen ja Vihreiden ehdokkaita, aivan kuten eilen kokeilemani Aamulehden masinakin.Maikkarin koneessa vaalipiirinkin saa valita joten (Helsingin) ehdokkaat ovat minulle tutumpia.

Kone tuntuu olevan kovasti suosittu, sillä ensimmäisellä yrityksellä serveri oli niin kuormattu, että jouduin palaamaan asiaan myöhemmin.

Tähän viihdemasinaan on selvästi panostettu ja toteutuksessa on paljon uutta. Kärkiehdokkaat ovat näkyvissä reaaliaikaisesti eli tilanne muuttuu sitä mukaa, kun kysymyksiin ehtii vastaamaan. Alussa hiukan vierastin tätä ominaisuutta, mutta loppujen lopuksi se ososittautui hauskaksi ja jos haluaa, niin hyödylliseksikin. Jos olisi ollut aikaa ja mielenkiintoa, olisin omia vastauksiani muuttelemalla saanut tarkankin kuvan siitä, missä asioissa ehdokkaat ovat kanssani samaa tai eri mieltä ja kuinka suuressa määrin.

Kolmeen osaan jaettu sivu on hiukan kömpelö. Sivupalkkien rullaamista on paljon ja haluttu kohta tuppaa karkaamaan silmistä. Keskipalstalla olevassa tuloksessa näkyy ainakin nyt vain kuusi ehdokasta, vaikka tilaa on ilmeisesti varattu enemmänkin. Olisikohan tämäkin tungoksesta aiheutuva ongelma? Kaistanleveys ei ehkä riitä tarpeelliseen määrään tietokantaan kohdistuvia kysymyksiä.

Muitakin ehdokkaita oli kuvassa mukana vastaamisen eri vaiheissa, myös muista puolueista. Loppupeleissä kärkeen sijoittui kuitenkin neljä piraattia ja kaksi vihreätä:

1. Rauhala Mikko, Piraattipuolue: 81.8%

2. Puoskari Mari, Vihreä liitto: 79.6%

3. Soininvaara Osmo, Vihreä liitto: 79.5%

4. Nybergh Thomas, Piraattipuolue: 79.4%

5. Sotala Kaj, Piraattipuolue: 78.4%

6. Tamminen Lilja, Piraattipuolue: 78.2%

Relandervideo koettelee huumorintajun rajoja

keskiviikko, helmikuu 9, 2011 14:05 | Kategoria(t): huumori, vaalit | Jätä kommentti
Avainsanat:

Hitlerin raivarikohtauksesta Perikato-leffassa on ympäri maailmaa tehty satoja ellei peräti tuhansia parodioita eri kielillä. Jotkut niistä ovat hauskoja ja osuvia, toiset taas eivät niinkään tai suorastaan lainkaan. Vitsinä tämä tietysti on ikivanha, mutta jaksaa silloin tällöin vielä hymyilyttää, jos valekäännöksessä on nähty vaivaa.

Suomen ”likaisimmaksi vaalimainokseksi” tituleeratun Jukka Relanderin ehdokkuutta käsittelevän valekohtauksen osuvuudesta ja korrektiudesta saa itse kukin vetää omat johtopäätöksensä. Tekstittäjä joka tapauksessa osaa asiansa. Saksankielen opintoja on mitä ilmeisimmin harjoitettu.

Minua kyllä hymyilytti. En silti olisi kovin yllättynyt, jos aivan kaikilla ei riitä huumorintajua tämän sulattamiseen.

Asiaan tietenkin kuuluu, että ehdokas itse kiistää millään tavalla tietäneensä koko asiasta etukäteen.

Aamulehden vaalikone puskee viherpiraattia

tiistai, helmikuu 8, 2011 13:47 | Kategoria(t): politiikka, vaalit, viihde | 2 kommenttia
Avainsanat:

Kokeilin huvikseni ja ajanvietteekseni Aamulehden vaalikonetta. Se tosin vertaa vastauksiani Pirkanmaan vaalipiirin ehdokkaisiin, joita pääsääntöisesti en tunne lukuunottamatta muutamaa valtakunnallisesti tunnettua poliitikkoa. Tuloksen uskottavuutta vähentää myös se, että Tamperetta koskeviin paikalliskysymyksiin vastasin sangen neutraalisti.

Saamiani tuloksia ei missään tapauksessa pidä ottaa suosituksena. Vaalikoneet eivät ole asiallinen tapa tehdä äänestyspäätöksiä. Niiden arvo on lähinnä viihteellinen. Tosin aikaisempina vuosina on joskus koneiden kautta pulpahtanut joku ehdokas, jota sitten olen katsonut hiukan tarkemmin.

Tosissaanotettavia ajatuksiani tämän vuoden eduskuntavaaleissa äänestämisestä olen jo julkaissut ja ehkä vielä jotain kerron lisääkin ennen vaaleja.

Tässä Aamulehden tarjoamien ehdokkaiden top 10:

1. Riku Merikoski, Vihreä liitto: 81.8%

2. Oras Tynkkynen, Vihreä liitto: 81.5%

3. Tarmo Leinonen, Piraattipuolue: 80.5%

4. Pieti Poikola, Vihreä liitto: 79.8%

5. Mika Isomaa, Piraattipuolue: 79.5%

6. Aapo Alasuutari, Piraattipuolue: 79.2%

7. Sanna Marin, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue: 78.9%

8. Minna Minkkinen, Vasemmistoliitto: 77.9%

9. Jaakko Koivula, Piraattipuolue: 77.5%

10. Mikko Aaltonen, Vasemmistoliitto: 77.4%

Valtaosa eläkeläisistä luonut tuttavuuksia netin ulkopuolella

keskiviikko, tammikuu 19, 2011 19:29 | Kategoria(t): huumori, pöyristyttävää | 3 kommenttia

Neljällä viidestä 65–107 -vuotiaasta on IRL-kavereita, joita he eivät ole tavanneet koskaan netissä. Tieto perustuu Pelastakaa Vanhukset -yhdistyksen 65–107 -vuotiaille  suunnattuun kyselyyn, johon vastasi vajaat 800 eläkeläistä.

Kyselyn mukaan ensikontakti uuteen ihmiseen voi toteutua lähes minkä tahansa lähiökuppilan tai senioriyhteisön kautta. Kaveruussuhde voi alkaa niin bussipysäkillä seistessä kuin hedelmäpelin pelaamisenkin yhteydessä. Vanhusten mielestä kynnys keskustelun aloittamiseen on matalampi, kun ei tarvitse ensimmäiseksi kirjautua sisään netin keskustelupalstalle.

Joka viides on saanut IRL-kaveriltaan kiusallisia tai epämiellyttäviä ehdotuksia. Ehdotukset olivat lähes poikkeuksetta seksuaalisia. Vanhuksilta oli kyselty kokoa, pyydetty edes puhumaan rivoja tai ehdoteltu päiväkahviseuraa.

Kyselyyn vastanneista suurimmalla osalla oli kuitenkin toimintastrategia epämiellyttäviin kontaktinottoihin ja ei-toivottuihin ehdotuksiin. Kiusalliseksi muuttunut kaveri poistetaan muonavahvuudesta, käsketään suksia vittuun tai jätetään huomiotta.

”Vaikka valtaosa vanhuksista osaa onneksi päättäväisesti torjua epämieluisat yhteydenotot, tämä ei kuitenkaan oikeuta näitä yhteydenottoja. Kyselyn mukaan harva vanhus kuitenkaan osaa mieltää itseensä kohdistuvat seksuaaliset kommentit ja lähestymisyritykset vääränä saati rikollisena toimintana,” sanoo Pelastakaa Vanhukset ry:n reaalielämän turvallisuustyön päällikkö Vihtori Lettula.

Lue myös: Valtaosa teineistä luonut tuttavuuksia netissä (HS)

Liittyisinkö nukkuvien puolueeseen?

perjantai, tammikuu 14, 2011 11:40 | Kategoria(t): politiikka, suomi, vaalit | 5 kommenttia

Vuoden 1976 kunnallisvaaleista alkaen olen äänestänyt kaikissa vaaleissa eikä koskaan ole tullut mieleenikään, että jättäisin äänestämättä. Vaikka kerta kerralta on vaikeampaa löytää puolue ja ehdokas, jota haluaisin äänestää, olen ajatellut, että edustajat tai valtuutetut valitaan joka tapauksessa. Jos minä en äänestä, saattaa huonon edustajan tilalle tulla valituksi vielä huonompi.

Viime viikkoina olen ensimmäistä kertaa elämässäni tuntenut epäilyksiä äänestämisen mielekkyydestä ja nimenomaan Suomen eduskuntavaaleissa. Vaalipropagandassaan puolueet tietenkin pyrkivät korostamaan (näennäisiä tai todellisia) eroavaisuuksiaan, mutta yleisen elämänkokemuksen perusteella olen tullut johtopäätökseen, että asioiden käytännön hoitoon reaalisessa elämässä ei vaikuta juuri mitään se, ovatko päähallituspuolueina Kokoomus ja Kepu, Kokoomus ja demarit vai demarit ja Kepu. Myöskään apupuolueilla ei ole merkitystä, olkootpa sitten persuja, kristillisiä, vihreitä, vasemmistoliittolaisia ja mitä niitä onkaan. RKP istuu hallituksessa kuin tatti eikä lähde sieltä kulumallakaan, äänestin miten hyvänsä.

Äänestyshalujani viilentää myös se seikka, että Suomen Eduskunnan päätöksillä ei enää ole minun elämääni juuri mitään vaikutusta, kun en enää Suomessa asu eikä minulla ole siellä etuja valvottavana. Äänestämäänkin pitäisi mennä Tallinnaan asti, mihin tärväytyisi vähintäänkin puoli päivää ja ennakkoäänestys Suomen edustustoissa kestää vain neljä päivää. Netissä äänestämisestähän Suomessa ei vielä uneksitakaan; täällä Virossa se on jo kauan ollut itsestäänselvä osa arkielämää.

Kai minä sitten olen Suomen yhteiskunnasta vieraantunut, sekä fyysisesti että henkisesti. Vaikka kansanedustajina olisi 200 kuusivuotiasta esikoululaista, eivät he pystyisi tekemään minun kannaltani ainakaan huonompia päätöksiä kuin nykyiset ja huhtikuussa valittavat edustajat. Motivaatiota äänestämiseen on sen verran vähän, että nukkuvien puolue alkaa tuntua varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Onhan minulla tosin Suomessa kahdeksanvuotias sisarenpoika, jonka tulevaisuuteen Eduskunnallakin on sanansa sanottavana. Hänen toivon kasvavan kriittisesti ajattelevaksi ja medialukutaitoiseksi tietoyhteiskunnan kansalaiseksi. Olisipa vaan se tietoyhteiskunta! Koululaitoksenkin on aika vaikea antaa eväitä sellaista yhteiskuntaa varten, jota ei ole olemassa. Puolueiden tähänastiset näytöt sellaisen yhteiskunnan luomisessa eivät vakuuta pätkääkään.

Piraattipuolue tosin on olemassa eikä sillä Suomessa vielä ole ollut mahdollisuuttakaan sössiä yhtään asiaa, jos ei myöskään mahdollisuutta onnistumisiin. En tosin jaksa uskoa, että piraattien äänet riittäisivät kansanedustajan paikkaan Helsingin vaalipiirissä, mutta sitten sitä ainakaan ei tule, jos kukaan ei viitsi käydä heitä äänestämässä. Siinä saattaisi olla se motivaationpoikanen, joka ajaisi minut Tallinnan junalle huhtikuussa.

Anja Alasilta pohtii äänestyshalukkuutta omassa blogissaan. Tarkoitukseni oli ensin kirjoittaa kommentti Anjalle, mutta vieraaseen blogiin on mielestäni epäkohteliasta kirjoittaa niin pitkiä kommentteja kuin tästä tuli.

Vitosia pankkiautomaatista

keskiviikko, tammikuu 12, 2011 5:33 | Kategoria(t): raha, viro | 3 kommenttia
Avainsanat:

Lähes kaksi viikkoa on Virossa ollut virallisena maksuvälineenä euro ja kruunuilla maksaminen siirtymäajan puitteissa päättyy ylihuomenna. Pankkitileillä olevat rahat muutettiin euroiksi uudenvuoden yönä ja korttimaksut on vuoden alusta lähtien velotettu tileiltä euroissa. Pankkiautomaateista saa ainoastaan euroja.

Kortilla maksaminen onnistuu lähes kaikkialla joten käteistä rahaa en paljoa tarvitse. Pienissä kahviloissa ja kioskeissa sekä torikauppiailla ei kuitenkaan yleensä ole maksuterminaalia eli pieni määrä käteistä on aina hyvä olla lompakossa. Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa nostamassa euroja automaatista.

Kolme 5 € seteliä

Toisin kuin Suomessa, saa virolaisilta automaateilta myös pienimpiä euroseteleitä. SEB-pankin automaatti täällä Paldiskissa antoi 15 € nostosta kolme vitosen seteliä. Kruunuaikana pienin automaatista saatava seteli oli 25 kruunua, joka vastaa 1,60 euroa. Kun kauppareissusta voi hyvin selvitä vitosellakin, olisi suomalainen systeemi täällä mahdoton. Kyllä kaksikymppinen näillä hinnoilla on sangen iso raha, jolla minäkin teen jo runsaanpuoleiset viikko-ostokset.

Vaikka en käytä käteistä juuri nimeksikään, syötän ne vähäisetkin käsieni kautta kulkevat setelirahat EuroBillTrackeriin. Setelien kiertoa jäljittävän saitin tietokannan avulla saan tietää kunkin setelin alkuperän: esimerkiksi kuvassa olevat kolme vitosta on painettu Berliinissä ja ne on laskettu liikkeelle Saksaa varten. Jos joku muu olisi syöttänyt aikaisemmin jonkun noista vitosista EuroBillTrackeriin, olisin saanut heti tietää, kuka, milloin ja missä. Jos taas joku ne myöhemmin syöttää, ilmoitetaan vastaavat tiedot minulle sähköpostissa.

Eurolla ei ole viime aikoina mennyt kovin hyvin. Euroalueen laajeneminen Viroon on oikeastaan ainoa euroa koskeva hyvä uutinen pitkään aikaan. Niinpä siitä otettiin kaikki mahdollinen irti. Uudenvuodenjuhlat olivat varsin suurellinen spektaakkeli.

Vodpod videos no longer available.

Minulle tämä on jo toinen euroon siirtyminen joten sillä alalla olen jo suorastaan veteraani. Eipähän enää tarvitse vekslailla eurojen ja kruunujen välillä, mikä säästää aikaa, vaivaa ja rahaakin. Samahan se on mikä nimi rahalla on, kunhan sitä vain olisi enemmän.

Hotlinkkaaminen on epäkohteliasta

tiistai, tammikuu 11, 2011 3:28 | Kategoria(t): internet | Jätä kommentti

Sattumalta huomasin, että yhtä virtuaaliserverissäni olevaa kuvaa näytettiin hotlinkkaamalla eräällä suurella ja suositulla suomalaisella keskustelupalstalla. Sellainen kieltämättä ärsyttää: jos kuva pitää nyysiä, voisi edes vaivautua lataamaan sen sinne, missä sitä näytetään. Hotlinkkaaminen aiheuttaa turhaa liikennettä minulle ja pahimmassa tapauksessa se voisi johtaa liikennekiintiöni ylitykseen, jolloin serveristäni ei näkyisi se materiaali, jonka olen tarkoittanut sieltä näkyvän.

Koska kiintiöni ei kuitenkaan ole lähelläkään kriittistä rajaa, en viitsi tehdä asiasta sen suurempaa numeroa. Muutinpahan vain asianomaisen kuvan tiedostonimeä ja vaihdoin uuden nimen niihin blogipostituksiin, joissa sitä näytän. Alkuperäisellä tiedostonimellä latasin serverille tällaisen kuvan, joka siis nyt kaunistaa suuren teleoperaattorin ylläpitämää keskustelupalstaa:

Kiusa se on pienikin kiusa 😛

« Edellinen sivuSeuraava sivu »

Pidä blogia WordPress.comissa.
Entries ja kommentit feeds.