Tulokas ei heiluta Googlea
Maanantai, heinäkuu 28, 2008 at 13:13 | In internet | 1 CommentTags: cuil, google
Entiset Googlen työntekijät ovat väsänneet uuden hakukoneen ja väittävät sen jättävän Googlen varjoonsa. Ainakaan heitä ei voi moittia turhasta vaatimattomuudesta. Minua Cuil ei kuitenkaan ensimmäisellä kokeilukerralla innostanut harkitsemaan hakukoneen vaihtamista.
Myönnän kyllä, että monivuotisena Googlen käyttäjänä silmäni ovat tottuneet tuttuun tapaan etsiä ja löytää nettisisältöä ja uutta on vaikea sulattaa. Toisaalta en ymmärrä, miksi pitäisi korjata jotain sellaista, mikä ei ole rikki. Ei muutoksia pelkästään muutosten itsensä takia tehdä vaan siksi, että niihin on joku konkreettinen tarve.
Cluj kuvailee tapaansa esittää etsintätuloksensa “kokonaisvaltaiseksi ja aikakauslehtimäiseksi”. Minä luonnehtisin sitä pikemmin sekavaksi. Googlen etuna on nimenomaan se, että nopealla silmäyksellä voi todeta, onko etsintätulos relevantti ja miltä saitilta se on kotoisin. Tämä on olellista lähdekritiikin kannalta. Cluj levittää tulokset pitkin ruutua ja juuri tuota linkin alkuperää ja relevansia ei kovin nopeasti silmä selitä.
Voihan tuosta hyväkin vielä tulla, varsinkin jos uutuutta kehitetään, mutta en minä ainakaan tältä guuglaamiselta vakuuttunut siitä, että Cuilin pitäisi päästä googleksi Googlen paikalle.
1 kommentti »
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite
Jätä kommentti
Bloggaa WordPress.comissa. | Theme: Pool by Borja Fernandez.
Entries and comments feeds.








[...] to them. Gosh, I had no idea I was so popular. Either I am over ranked at Cuil or it is because I cuiled myself early this morning and maybe that search somehow effected their statistics about popular [...]
Päivitysilmoitus kirjoittanut Cuil seems to like me « More shameless remarks by Larko — Maanantai, heinäkuu 28, 2008 #