Larkon havaintoja

Syrjäytyneiden pitkäaikaistyöttömien kiusaamisesta

Sakari Timonen kirjoitti eilen blogissaan tuttuun terävään tyyliinsä pitkäaikaistyöttömien hyväksikäytöstä ilmaisena pakkotyövoimana:

Päivän Karjalainen kirjoitti ylistävän kokosivun artikkelin Honkalampi-säätiön järjestämästä työvalmennuksesta työttömille. Kyse on siis siitä, että pelkästään työttömyydestä kärsiviä kuntoutetaan ja valmennetaan työelämään teettämällä heillä ilmaista työtä. Tätä ei nimenomaan mainittu, mutta juuri siitähän tässä työvalmiuksen kehittämisessä on kysymys.

Kysymys on nimenomaan ilmaistyövoiman välittämisestä, jota on perusteltua kutsua myös orjakaupaksi. Työnantaja saa työntekijän käskytettäväkseen maksamatta mitään vastiketta. KELA maksaa “valmennettavalle” täydestä työpanoksesta työmarkkinatuen lisäksi yhdeksän euron kulukorvauksen työpäivältä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla työtön saattaa hyvinkin jäädä työn ilosta pakkasen puolelle, koska työmatkat maksavat ja työpäivän aikana pitää myös syödä jotain.

Lähtisitkö itse useaksi kuukaudeksi töihin yhdeksällä eurolla päivässä? Työttömällä ei juuri ole valinnanvaraa, koska “valmennuksesta” kieltäytymisestä seuraa työmarkkinatuen menetys ja jo muutenkin pienen toimeentulotuen leikkaus. Samat sanktiot seuraavat siitä, jos “valmennusjaksoa” ei syystä tai toisesta jaksa lusia loppuun.  Näin ollen pakkotyöstä puhuminen on tässä yhteydessä perusteltua.

Blogikirjoituksen pohjalta käytiin eilen Sakun Facebook-seinällä vilkas keskustelu, joka laajeni koskemaan myös muita työttömiin kohdistettavia pakkotoimia. Tämä postitus perustuukin pitkälti Sakun blogipostituksen lisäksi tuossa FB-keskustelussa esitettyihin ajatuksiin, sekä minun että muiden.

Honkalampi-säätiö välitti viime vuonna 1080 työtöntä ilmaistyövoimaksi yrityksille. Näistä vain 160 työllistyi yrityksissä pakkovalmennuksen jälkeen. Firmojen kannalta ei olekaan mielekästä palkata työntekijöitä pysyvään työsuhteeseen käyvällä palkalla, koska työvoimaa saa ilmaiseksikin.

Orjamarkkinoiden lisäksi tässä mättää se, että näillä konsteilla myös merkittävästi kaunistellaan työllisyystilastoja. Kun yli vuoden työttömänä ollut ensin joutuu vaikkapa puoleksi vuodeksi 9 euron keikalle, kuluu puolitoista vuotta siihen, kun hän seuraavan kerran rumentaa olemassaolollaan pitkäaikaistyöttömien tilastoja. Varsin mukavaa poliitikoille, jotka voivat kehua vähentäneensä tilastoitua pitkäaikaistyöttömyyttä.

Samaa sarjaa ovat myös simputuskoulutukset. Koulutukseen hakeminen on pakollista työmarkkinatuen menettämisen ja toimeentulotuen leikkaamisen uhalla. Erityisesti keski-ikäisille ja vanhemmille on turhauttavaa ja nöyryyttävää istua kursseilla kuuntelemassa, kuinka nulikkaikäiset “kouluttajat” kertovat suurinakin viisauksina asioita, jotka “koulutettaville” ovat yleisen elämänkokemuksen kautta itsestään selviä. En tunne ketään, joka näillä kursseilla olisi oikeasti oppinut jotain sellaista, mikä olisi ollut työllistymisen kannalta hyödyllistä. Ja minä sentään olin kaksi vuotta suuren itähelsinkiläisen työttömien yhdistyksen puheenjohtaja. Sinä aikana ehdin nähdä ja kuulla kymmeniä ellen satoja kertomuksia tosielämästä.

Koulutuksen nimellä järjestetään jos jonkinlaisia työelämän alkeet -kursseja, elämäsi kuntoon -kursseja, työnhakukursseja ja mitä lieneekin vielä muuta höpöhöpöä. Siitäkö muka työttömyys johtuu, etteivät aikuiset ihmiset osaa hakea töitä? Erään keskustelijan mukaan “Lapinlahdella jollakin työttömien aktivointikurssilla oli keruutettu käpyjä muovikorvoon silmien ollessa peitettynä”.

Koulutuspalvelut ostetaan verovaroilla konsulttifirmoilta. Firmoille kurssit ovat laatuun ja panostukseen nähden hyvä tulonlähde.  Hömppäkoulutuksen järjestäminen on merkittävä liiketoiminnan ala. Siellä esiintyvää hyvävelikorruptiota kannattaisi tutkia suurenuuslasilla.

Taloudellisesti ja sosiaalisesti ihmisen asema ei “työvoimapoliittisen toimenpiteen” kohteena olemisesta tosiasiallisesti parane. Joillekin voi olla lyhytaikaista hyötyä päivärytmiin kiinni pääsemisestä ja sosiaalisista kontakteista, mutta vastapainoksi aiheutuu turhautumista siitä, että sirkuksen päätyttyä työtön on taas samassa pisteessä, josta liikkeelle lähdettiin.  Pitkäaikaistyöttömyyden kierteestä on äärimmäisen vaikeaa irrottautua, useimmille se on käytännössä mahdotonta.

Pahimmillaan systeemi jopa häiritsee omaehtoista työllistymistä tai suorastaan estää sen. Olipa sitten kyse keikkatöistä tai työsuhteeseen pääsemisestä, edellyttää työn saaminen mahdollisuutta näyttää osaamistaan avoimilla markkinoilla ja tämä tapahtuu tyypillisesti tekemällä pieniä urakoita. Se ei kuitenkaan laillisesti ole mahdollista, koska pienikin itse hankittu ansiotulo katkaisee työmarkkinatuen kuukaudeksi tai kahdeksi. Tätä ei työttömän likviditeetti yksinkertaisesti kestä.

Varsin kuvaava on erään Sakun seinällä keskusteluun osallistuneen kertomus. Hän oli työttömänä ollessaan onnistunut itse hankkimaan itselleen työpaikan. Ei olisi pitänyt. Työttömyystoimistossa leviteltiin käsiä ja voivoteltiin, että mitenkäs tämän meidän suunnitelman nyt käy. Häntä heiluttaa koiraa eli byrokratia on tärkeämpi kuin sen väitetty tavoite eli työn hankkiminen työttömälle.

Tämä oli omalla kohdallani yksi painavimmista syistä muuttaa pois Suomesta. Vaikka täällä etelänaapurissa ei ole sosiaaliturvaa juuri lainkaan, eivät täällä viranomaiset myöskään estä minua markkinoimasta todellista osaamistani ja hankkimasta toimeentuloa sieltä, mistä sen voi saada. Parempi on elää niukemminkin vapaana kuin olla harakkana tervatulla aidalla, jossa pyrstö tarttuu kiinni, kun nokan saa repäistyä irti ja päinvastoin.

Pakkotyön ja simputuskoulutuksen lisäksi yrityksillä on myös mahdollisuus ottaa palvelukseen palkkatuen avulla työllistettyjä määräaikaiseen työsuhteeseen. Se on jo vähän asiallisempaa, kun työstä sentään maksetaan palkkaa, vaikkakaan ei kovin kummoista. Toki tämä tukityöllistäminenkin pitkällä aikavälillä vääristää markkinoita ja polkee palkkatasoa, mutta ei se sentään ole yhtä räikeää kuin 9 euron pakkotyö.

Palkalliset työllistämisjaksot jopa kartuttavat ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, mutta systeemi on tehty niin kieroksi, että pelkästään palkkatuella työllistymisen avulla ei ole mahdollista saada riittävästi ansiosidonnaista kerrytetyksi. Työllistämisjaksojen väliin jää juuri niin paljon aikaa, että kertymisjakson alkupäässä hankittu työssäoloaika ehtii vanhentua ennen kuin työssäoloehto täyttyy ja avoimilta työmarkkinoilta syrjäytyneen on äärimmäisen vaikeaa päästä sinne takaisin ansiosidonnaista kartuttamaan.

Palkkatuki edistää kaksien työmarkkinoiden syntymistä, avoimien ja tuettujen. Nämä työvalmennukset ja muut vippaskonstit sen sijaan suorastaan hipovat ihmisoikeusrikoksen rajoja, jolleivät niitä ylitäkin. Voisi kuvitella, että ammatiliitot panisivat tälle kehitykselle kynsin ja hampain hanttiin, mutta niitä kiinnostaa tosiasiassa kahden kerroksen väestä vain se yläkerran porukka, joka on tyypillisissä työsuhteissa tai saa ansiosidonnaisia etuuksia.

Olen jo kauan kutsunut entisiä työvoimatoimistoja (nykyisin työ- ja elinkeinotoimistoja) työttömyystoimistoiksi, koska ne tosiasiassa eivät edistä työnsaantia vaan hallinnoivat työttömyysbyrokratiaa ja kohdistavat pakkotoimia työttömiin. 1970-luvulla ne vielä aidosti välittivät työpaikkoja ja tekivät tosissaan työtä työttömien työllistämiseksi avoimilla työmarkkinoilla. Silloin tosin Tasavallan Kekkonen kutsui sitä kansalliseksi hätätilaksi, että työttömiä oli murto-osa nykyisestä määrästä. Silloin ei myöskään ollut samanlaista rakenteellista työttömyyttä kuin nykyisin.

Keskustelussa esitettiin niinkin radikaali ehdotus, että nämä toimistot säästömielessä lakkautettaisiin. Sitä kannattaa ainakin harkita. Työttömyyskassat ja KELA voisivat ehkä paljon pienemmillä resursseilla hoitaa asiallisen osan työttömyystoimistojen tehtävistä.

Työttömyysbyrokratialle ja siinä ohessa myös perustoimeentulolle olisi joka tapauksessa syytä tehdä jotain ja pian. Nykyjärjestelmästä hyötyvät tavalla tai toisella kaikki muut paitsi syrjäytyneet pitkäaikaistyöttömät, joiden auttamiseksi systeemi teoriassa on olemassa. Työttömyys ilmiönä ja työttömät ihmisinä työllistävät merkittävän määrän byrokraatteja julkisella sektorilla ja konsultteja, “kouluttajia” ynnä muita yrittäjiä yksityisellä sektorilla. Heidän leipänsä jatkuvuuden  kannalta ei luulisi olevan viisasta kiusata työttömiä hengiltä.

Samoista asioista olen kirjoittanut tässä blogissa aikaisemminkin: Tekeekö työ vapaaksi 7.12.2008 ja Hyvää päivää kirvesvartta 27.1.2009.

Edit: Sakari täsmentää asiaa tänään uudessa blogipostituksessaan.